Asiantuntija: Ruoka-ale osoitus siitä, että kaupan osuus hinnoista pysähtyi

Kauppa ja teollisuus, sekä verotus ovat suurimmat osa puolet elintarvikkeiden kuluttajahinnoissa. Myös polttoaineessa verotuksen osuus on suuri. Elintarvikkeissa pienimmän siivun saa useiden tutkimusten mukaan tuottaja.

– Tilastojen valossa pitkällä aikavälillä omaa osuuttaan kuluttajahinnoissa on pystynyt kasvattamaan kaupan ala. Maatalouden osuuden lasku taas kuluttajahinnoissa saatiin pysähtymään vuoden 2008 jälkeen. Taustalla on maailmanlaajuisesti ruuan hinnan nousu, Pellervon taloustutkimuksen maatalousekonomisti Kyösti Arovuori taustoittaa.

Päivittäistavarakauppa ry on tehnyt tutkimuksen ruuan hinnan kehityksestä ja osuuksista. PTY:n tutkimuksen mukaan vuonna 2011 ruuan hinnasta yli 40 prosenttia oli veroja.

PTT:n maatalousekonomisti Kyösti Arovuoren mukaan toteutuneen hintakehityksen valossa kaupan osuus kuluttajahinnoissa on nyt pysähtynyt.

– Vuonna 2013 tuottajahintojen osuus nousi, muut osapuolet; teollisuus, kauppa ja verotus pitivät osuutensa kuitenkin ennallaan. Tästä seurasi sitten kuluttajahintojen, eli ruuan hinnan nousu.

– Viime vuonna hinnat lähtivät kuitenkin laskuun. Maataloushintojen noustessa kauppa on ennen siirtänyt ne kuluttajahintoihin kuluttajan maksettavaksi. Nyt viime vuoden lopulla alkanut hinta-ale näkyy, koska kauppa on pitänyt oman osuutensa ennallaan tai jopa laskenut sitä. Tätä ei ole aikaisemmin tapahtunut, mutta tällä tavalla markkinoiden kuuluukin toimia, Arovuori sanoo.

Pellervon taloustutkimuksen, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitos MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen viime vuonna julkaistu tutkimushanke lihasektorin hintarakenteista kertoo, että lihan hinnasta esimerkiksi teollisuuden, verottajan ja kaupan hintaosuus on noussut vuodesta 2008 vuoteen 2012 mennessä. Erot ovat pieniä, mutta tutkimuksen aikavälillä esimerkiksi arvonlisävero nousi 14 prosenttiin. Nyt kuluttajahinnat ovat kääntyneet laskuun viime vuoden lopusta alkaen.

MTK:n eläinasiamiehen Jukka Rantalan mukaan hinnanalennukset ruokakaupoissa ovat kuitenkin aiheuttaneet jo hinnanalennuksia tuottajahintoihin.

– Tuottajien saama hinta on laskenut viime päivien aikana. Tästä on tullut MTK:hon yhteydenottoja ja tuottajat vaikuttavat huolestuneilta. Hinnan jakautumisessa osapuolten kesken on yhä ongelmia.

Lue myös:

    Uusimmat