Asiantuntija: Räjäytysala on mainettaan parempi

Espoon eiliseltä onnettomuustyömaalta ei ollut ilmeisesti kysytty kesäkuun jälkeen turvallisuussuunnitelmia.

Eilen selvisi, ettei työmaalla ollut laadittu työturvallisuussuunnitelmaa, vaikka yleiset suunnitelmat olivatkin kunnossa.

– Meidän tietoomme on tullut, että tilaaja on kesäkuun loppupuolelle asti vaatinut nähtäväkseen näitä suunnitelmia urakoitsijalta. Mutta nyt sitten vastaava työnjohtaja on ollut lomalla, ja häntä on tuurannut sijainen. Ehkä tässä on saattanut olla pieni katko suunnitelmien toimittamisessa, mutta tämä ei nyt vielä ole aivan varmistettu tieto, kertoo aluehallintoviraston työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta.

Hietavirran mukaan louhinta- ja räjäytysala on yleisesti mainettaan parempi. Hänen mielestään eilisen kaltaisilta onnettomuuksilta ei välttämättä valvonnan kautta voisi edes välttyä.

– Tämä on hyvin säädelty ala, ja on määrätty, kuka saa mitäkin millä pätevyydellä tehdä. Lainsäädännön puolesta ala on kunnossa. Mutta koska tämä on korkean riskin työtä, niin aina on pieni tapaturma- ja onnettomuusvaara, joita yritetään jo lähtökohtaisesti poistaa.

– Eihän kukaan halua tällaisia ikävyyksiä itselleen. Mutta resursseja on riittävästi valvonnassa ja valvonnan toteuttamiseen on olemassa hyvät suunnitelmat, Hietavirta kertoo.

Aluehallintovirasto valvoo louhinta- ja räjäytystyömaita kahdella tapaa: sekä pistokokeilla että ihmisten ilmoitusten perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat