Asiantuntija: Palkaton sairauslomapäivä ei ole keino hoitaa työkyvyttömyyttä

Ensimmäinen sairauslomapäivä on ollut Ruotsissa vuodesta 2008 lähtien palkaton. Käytäntö on muuttanut sairauslomien määrän maassa jyrkkään laskuun. Nyt on syntynyt keskustelua siitä, pitäisikö Suomessa seurata naapurimaan mallia.

SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring ei pidä ajatusta ensimmäinen sairauspäivän palkattomuudesta hyvänä.

– Jos ajatellaan sitä, mitä se voisi tuoda tullessaan, niin en pidä sitä hyvänä. Tiedämme jo tällä hetkellä, että kuluneen vuoden aikana liki puolet työntekijöistä on ollut sairaana töissä. Todennäköisesti tämä lisääntyisi, Haring totesi aamun Huomenta Suomessa.

Hän huomauttaa, että toinen ongelma olisi vaikutukset pienipalkkaisten toimeentuloon.

– Muutaman kymmenen euron menetys voi olla vähätuloisen taloudelle hyvinkin merkittävä, Haring sanoo.

Hänen mielestään sairaspoissaolot ovat usein mittari, joka kertoo taustalla olevasta ongelmasta eli työkyvyttömyydestä.

– Keinot, joilla työkyvyttömyyden syihin halutaan vaikuttaa, ovat varmasti ihan jotain muuta kuin ensimmäinen päivän palkattomuus.

Työolot mukaviksi, johtaminen oikeudenmukaiseksi

Työkykyä Haring parantaisi muun muassa työolojen kohennuksella, oikeudenmukaisella johtamisella ja tukemalla työntekijöitä.

– Se tiedetään, että niillä kaikilla on vaikutusta. Myös työterveyshuolto pitäisi olla kunnossa. Työkyvyttömyyden taustalla on myös sairauksia, joita pystytään hoitamaan.

Monella työpaikalla jo käyttöönotettua varhaisen puuttumisen mallia Haring pitää hyvänä keinona ehkäistä työkyvyttömyyttä, mikäli se toteutetaan oikein.

– Se toimii, kun työntekijät ja työnantaja aidosti yhdessä pohtivat keinoja, joilla työntekijöiden työkykyä pystytään edistämään. Työkyvyssähän on kyse työntekijän voimavarojen ja työn vaatimusten välisestä suhteesta.

(MTV3)

SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haringin haastattelu: (Huomenta Suomi 13.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat