Asiantuntija: Päivi Räsänen hyötyy nykytilanteesta

Professori Kimmo Grönlundin mielestä puoluejohtajat onnistuivat MTV:n vaalitentissä varsin hyvin.

– Kyllähän tässä näkyi se, että ministereillä on kokemusta EU-asioista. Kaikki saivat hyvin tilaa, tentinvetäjät onnistuivat hyvin, Åbo Akademin Grönlund näki MTV3:n Kymmenen uutisissa.

Edellisten eduskuntavaalien alla, reippaat kolme vuotta sitten, puoluejohtajista puolet oli naisia, pääministerinä toimi Mari Kiviniemi ja tasavallan presidenttinä Tarja Halonen. Nyt ainoa naispuoluejohtaja on Päivi Räsänen (kd.).

– Kyllä se jotain kertoo siitä, että patriarkaatti iskee nyt takaisin laajalla rintamalla.

– Päivi Räsänen saa varmasti jonkin verran hyötyä siitä, että on ainoana naisena mukana, Grönlund uskoo.

SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Rinne pärjäsi Grönlundin mukaan tentissä varsin hyvin, joskin tämä vältteli turhia ristiriitoja. 

– Hän pärjäsi aika hyvin, mutta oli erittäin varovainen, eikä haastanut hallitusta niistä päätöksistä joutuu nyt vastaamaan. Hän ei ottanut tilaa itselleen kuten Paavo Arhinmäki, Carl Haglund tai Ville Niinistö.

Tentin harvoja erimielisyyksiä oli puoluejohtajien Nato-kanta.

– Erityisesti he olivat eri mieltä puolustuspolitiikasta, joka ei sinänsä EU-vaaleihin kuulu. Mutta kun tilanne on näin jännittynyt meidän lähinaapurustossa, niin pakkohan siitä onkin puhua. Kokoomus ja RKP ovat selkeimmin Nato-jäsenyyden kannalla ja Vihreätkin ovat sinne menossa. Keskusta on tällainen "vähän Natoon, mutta ei oikeastaan kuitenkaan". Vasemmistopuolueilta  tulee selkeä "ei", Grönlund listasi.

Lue myös:

    Uusimmat