Asiantuntija: Ongelmat saadaan nyt Venäjän tietoon

Venäjän pääministeri Vladimir Putin saapuu huomenna Suomeen. Pääministeritapaamisen asialistaa ei ole vielä julkistettu, mutta esimerkiksi Venäjän tullin esitys konttiliikenteestä on todennäköisesti esillä.

Venäjän tulli esittää, että tietynsuuruiset kontit menisivät suoraan Venäjän omiin satamiin tai vaihtoehtoisesti rautateitse Venäjän rajan yli. Tämä ei ole kuitenkaan logistisesti mahdollista, sanoo Suomen Pankin ekonomisti Seija Lainela.

- Kysehän olisi Suomelle merkittävästä asiasta, koska yli 95 prosenttia kauttakuljetuksesta Venäjälle menee rekoilla. Ei ole vielä varmaa, miksi tällainen esitys halutaan tehdä, mutta luultavasti tulli ei ole koordinoinut muiden hallinnonalojen kanssa esityksen mahdollisuuksia.

Huomenta Suomessa vieraillut ekonomisti Lainela sanoo, että pääministeri on erittäin vaikutusvaltainen hahmo Venäjällä. Lainelan mukaan Putinilla on yhteiskunnan langat käsissään.

- Putinin tullessa pääministeriksi tehtiin paljon lainsäädännöllisiä ja käytännöllisiä muutoksia, joiden avulla pääministerille tuli enemmän oikeuksia kuin aiemmin. Putinin edeltäjät ovat olleet hyvin virkamiespääministereitä.

Pääministeritapaaminen tärkeä areena

Lainela muistuttaa, että Venäjän pääministerin rooli on erilainen kuin mihin on länsimaissa totuttu.

- Länsimaissa pääministeri ei johda konkreettisesti eikä anna linjaohjeita. Venäjällä Putinilla on käytössään laaja neuvojakunta ja asiantuntijoita. Se, millaisia asiantuntijoita Putin käyttää, ratkaisee pitkälti sen, millaista talouspolitiikkaa Venäjällä noudatetaan.

Suomen ja Venäjän pääministerit tapaavat kahdesti vuodessa, ja huominen tapaaminen kuuluu tähän perinteeseen. Ekonomisti Lainela pitää järjestelmää erittäin hyvänä.

- Meillä on nyt kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus antaa suoraan näkökantamme ja tuoda meidän ongelmamme ja toiveemme näinkin korkealle taholle. Halutessaan Putin voi määrätä, että asioita laitetaan kuntoon.

Lainela korostaa, että aina ongelmatilanteet eivät mene toteuttavalle tasolle saakka. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että ongelmat saadaan Venäjällä korkeimman tason tietoon.

Lue myös:

    Uusimmat