Asiantuntija naulaa, mistä Pasi Mustosen ja Noora Rädyn vyyhdissä on kyse – "Saattaa löytää itsensä mitä kummallisimmista lisäsotkuista vielä"

Tulosruutu: Pasi Mustonen perustelee Naisleijonien maalivahtivalintoja Pekingin olympialaisiin.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen pitää selvänä, että normaaleissa oloissa Noora Räty olisi valittu Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueeseen Pekingin olympialaisiin. Sihvonen pitää päävalmentaja Pasi Mustosta koko erikoisen vyyhdin suurimpana syyllisenä.

Naisleijonat lähtee Pekingin olympialaisiin ykkösmaalivahtina Anni Keisala. Olympiajoukkueeseen kuuluvat maalivahdeista myös Meeri Räisänen ja Eveliina Mäkinen. Vielä Pekingissä helmikuussa Naisleijonia luotsaava Pasi Mustonen selvitti, että Noora Rädylle on tarjottu paikkaa varaykkösmaalivahdiksi, joka kutsuttaisiin joukkueeseen, jos Keisala ei pystyisi pelaamaan loukkaantumisen tai sairastumisen takia.

Rätyä pidetään yleisesti yhtenä maailman parhaista maalivahdeista, ja moni on rankannut hänet vuosien saatossa ykköseksi. Hänen ja Mustosen välillä on kuitenkin kuohunut. Mustonen ei pitänyt siitä, ettei Räty lähtenyt työkiireisiin vedoten maajoukkueleirille ennen viimevuotisia MM-kilpailuja, minkä takia häneltä jäivät kisat väliin. Mustonen syytti myöhemmin MTV Urheilun haastattelussa Rätyä kovin sanoin, ja kaksikon välejä on pidetty jäisinä.

Petteri Sihvonen toteaa, ettei osaa ottaa kantaa siihen, kumpi Rädystä ja Keisalasta on parempi maalivahti, mutta lisää, että sen hän ymmärtää, että jos asiat olisivat normaalilla tolalla, Räty olisi valittu olympiajoukkueeseen.

– Noora Räty olisi varmasti ottanut haasteen vastaan. Ei olisi tarvinnut luvata, että olet ykkönen, Sihvonen sanoo.

"Kaksi hyvin itsekästä ihmistä joutuu törmäyskurssille"

Sihvonen sanoo tuntevansa jääkiekkoihmisinä sekä Rätyä että Mustosta, joita molempia hän on muun muassa haastatellut radio-ohjelmaan. Hän katsoo molempien kasvaneen asemiin, jossa he kokevat tahoillaan kaikkivoipaisuutta – Räty maailman parhaana pidettynä maalivahtina ja Mustonen Naisleijonat MM-finaaliin kotikisoissa 2019 sensaatiomaisesti luotsanneena valmentajana.

– Tässä törmää hankalimmalla ja pahimmalla mahdollisella tavalla kaksi egoa, jotka väärin virittyessään ja esiin tullessaan saavat aikaan tällaisen sotkun. Kaksi tietyllä, tarpeellisellakin lailla hyvin itsekästä jääkiekkoihmistä joutuu törmäyskurssille.

– Toinen on huippuluokan yksilöurheilija, joka auttaa omalla panoksellaan joukkuetta ja on sen takia tervetullut joukkueeseen kuin joukkueeseen. Toinen on fiksu kapinallinen, joka haluaa tehdä uudistuksia ja jättää jälkensä.

Vaikka marraskuussa kerrottiin, että Räty oli hyväksynyt Mustosen anteeksipyynnön ja että kaksikko oli päässyt sopuun, Sihvonen ei usko sopua oikeasti syntyneen. Hän jatkaa, että tässä olosuhteessa olisi ollut tietyllä lailla mahdotonta, että Noora Räty olisi valittu joukkueeseen.

– Pasi Mustonen ei olisi silloin Pasi Mustonen, periaatteen mies. Jos ajatellaan, että valmentaja ei omasta tahdostaan yhden pelaajan tähden jää sivuun, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin että pelaaja jää.

"Umpisolmu taustalla äärimmäisen kova"

Mustonen selitti maalivahtien olympiavalintoja torstaina noin seitsemän minuutin mittaisessa monologissa. Hän kertoi Naisleijonien neljän valmentajan toisistaan tietämättä katsoneen Keisalan ykkösmaalivahdiksi ja puhui roolituksesta (video jutun ylälaidassa), mutta ei viitannut lainkaan siihen, että valintojen tekoon olisi vaikuttanut hänen ja Rädyn välirikko.

– Sanotaan näin, että kun Mustonen on ollut aika kova jätkä lätkäjulkisuudessa, minä odotin, että hän olisi suoraan sanonut, miten asia on: että kun joudutaan tämmöiselle törmäyskurssille, valmentajalla ei ole oikein mitään vaihtoehtoja. Kun fiksu mies ajautuu tuolla tavalla selittelemään ja viljelee tuollaista itsevarmuutta, se kielii siitä, että se vyyhti ja umpisolmu taustalla oli äärimmäisen kova, Sihvonen perkaa.

– Videoyhteydellä järjestetty haastattelu houkutteli muotona esiin onnettomaksi nupiksi sen, että yksi voi pitää monologin eikä toimittaja pääse esittämään kysymyksiä ja lyömään poikki sitä rallia.

Sihvonen toteaa, ettei Mustosen monologi vakuuttanut ketään.

– Selvästi Mustosella silmät hakivat muistiinpanoja sen asian suhteen. Kun se ajautuu tuollaiseksi monologiksi, saattaa löytää itsensä mitä kummallisimmista lisäsotkuista vielä, asiantuntija huomauttaa.

"Merkit ovat olleet koko ajan ilmassa"

Sihvonen pitää sietämättömänä mallia, jossa Rädylle on tarjottu varaykkösmaalivahdin paikkaa.

– Ei ole viimeistä lupausta Rädyltä, olisiko hän lennätettävissä sinne. Tämä helahoito on saanut huonosti käsikirjoitetun draamakomedian piirteitä.

Sihvonen huomauttaa, että pelaajan vastuu ylettyy ensin häneen itseensä ja hän on osin vastuussa myös joukkueelle, mutta valmentajan vastuu on vielä laajempi.

– Suurempi syypää tässä kaikessa on Mustonen, joka ei ole enää oikein pysynyt nahoissaan sen MM-finaalin jälkeen. Nämä merkit ovat koko ajan olleet ilmassa ja oraalla.

Lue myös:

    Uusimmat