Suomalaisten pitäisi tarjota ulkomaalaisille kunnollinen saunabuffet, sanoo Business Finlandin neuvonantaja. Tätä se tarkoittaa.
Yhdysvaltalaiset ovat innostuneet suomalaisesta saunasta ja talviuinnista. Yhdysvaltoihin perustetaan saunoja vauhdilla. Googlessa suosituimmaksi Suomeen liittyväksi hakusanaksi on Visit Finlandin mukaan noussut sauna. Ruotsin euroviisuedustajaksi nousi suomenruotsalainen KAJ-yhtye saunalaulullaan Bara bada bastu.
Lue myös: Laulaako KAJ myös suomalaisen saunan maailmankartalle?
Asiantuntijan mielestä nyt jos koskaan suomalaisten kannattaisi markkinoida saunaa voimallisesti ulkomaille.
– Emme ole tehneet tarpeeksi suomalaisen saunan tuotteistamiseksi eikä sen viemisessä maailmalle. Täällä on vain pistemäistä tuotevientiä, mutta saunakokemusta kokonaisuudessa ei ole kukaan tuotteistanut niin, että se voidaan kaupallistaa ja kansainvälistää, toteaa Business Finlandin vanhempi neuvonantaja Kimmo Koponen Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Business Finland tarjoaa yrityksille kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita. Koposen mukaan puhetta kyllä Suomessa piisaa, mutta tekijät eivät ole vielä löytäneet toisiaan.
– Mahdollisuudet ovat suuret, kunhan saadaan suomalaiset pelaamaan yhteen.
Nyt ruotsalaiset ja varsinkin baltit ovat Koposen mukaan aggressiivisia viemään "suomalaista saunaa" ulkomaille. Myös Saksa saattaisi napata saunamme.
– Saunan kysyntä on suurta Japanissa ja Koreassa. Parhaimmassa nosteessa ovat kuitenkin Yhdysvallat ja Kanada. Sen osoittaa vastikään tapahtunut yhdysvaltalaisten somevaikuttajien vierailu Suomeen. He halusivat tietää, millainen on alkuperäinen suomalainen saunakokemus.

