Asiantuntija: Kukaan ei pysty lupaamaan H1N1-rokotteen tehoa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri, osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttila sanoo, että nyt jaettavan sikainfluenssarokotteen tehoa ei kukaan pysty tarkasti arvioimaan.

- Kestääkö se vuoden, kaksi tai kolme, emme tiedä. Se tiedetään, ettei influenssarokotteiden teho yleisesti ole kovin pitkä, siksi kausi-influenssarokotuksiakin joudutaan kerran vuodessa antamaan, Anttila sanoo.

Tartunnan voi siis saada vaikka olisi rokotettu, sillä H1N1:n viruskannat muuttuvat. Esimerkiksi Norjassa epäillään olevan toisenlaista H1N1-kantaa kuin esimerkiksi Suomessa. Yhdellä rokotteella ei saa suojaa erilaisilta kannoilta.

- Se on hankalaa. Jos virus kovin paljon muuttuu, voi olla ettei ole immuniteettia sitä vastaan.

Rokotteen antama immuniteetti voi myös heikentyä niin, että samastakin viruskannasta voi sairastua.

- Ajatus on se, että nyt annetaan tämänhetkinen täsmärokote ja sen lisäksi on suositus, että annetaan myös kausi-influenssarokote. Ne voidaan antaa parin viikon välein tai jopa samalla kertaa. Vuoden päästä tämä iso epidemia on todennäköisesti saatu laantumaan, eikä Suomeen toivottavasti tule toisia tai kolmansia aaltoja.

H1N1-vastustus mukaan kausi-influenssarokotteeseen?

Ensi syksynä tarjottavan kausi-influenssarokotteen mukaan saadaan todennäköisesti mukaan myös sikainfluenssarokote.

Voiko sikainfluenssaa sisältävästä kausi-influessarokotuksesta saada samanlaisia sivuoireita kuin varsinaisesta H1N1-rokotteesta?

- Se riippuu rokotteita valmistavista yrityksistä. Niiden valmisteissa on eroja, vaikka virukset ovat yhdessä sovittuja. Teknisestä valmistusprosessista on kiinni, kuinka paljon oirehdintaa ilmenee.

Vuosirokotteiden prosessi on niin pitkä, ettei sikainfluenssarokotetta saatu vielä tämän vuoden kausirokotteeseen.

- Kansainvälinen asiantuntijapaneeli päättää kausi-influenssarokotteen sisällön. Se pitää tehdä noin vuosi etukäteen ja osittain arvaillen. Joskus arvio osuu paremmin, joskus huonommin. Tällaisia pandemioita kukaan ei osaa ennustaa, ja esimerkiksi sikainfluenssan alkaessa levitä kausirokotusten prosessit olivat jo pitkällä.

Tulevina vuosina H1N1-virus siirtyy kausi-influenssojen piiriin, ja se kiertää ympäri maailmaa tulevat vuosikymmenet.

Katso sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tapani Melkaksen haastattelu

Katso Aino Huilajan juttu

Katso Eeva Hurmalaisen juttu

Lue myös:

    Uusimmat