Asiantuntija huolestunut Suomen työpaikkojen tuhoutumisesta

SAK valmisteluun tiukoin ehdoin 4:30

SAK lähtee mukaan yhteiskuntasopimuksen valmisteluun, mutta ei ole valmis työajan pidentämiseen. 

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sitoisi yhteiskuntasopimukseen myös hallituksen työelämäuudistukset.

Metsäteollisuus pelkää, että sopimus paisuu liian suureksi ja työnantajille tärkeät uudistukset vesittyvät.

Ensi viikon perjantaina ratkeaa, ryhdytäänkö yhteiskuntasopimusta tavoittelemaan. Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta kertoo MTV Uutisille, että jonkinlaiseen sopimukseen täytyy päästä.

-Sopimuksia on monenlaisia. Kiinnostavaa on, että saadaanko aikaan sellainen sopimus, joka selkiyttää tilannetta. Siitä en ole kovinkaan varma, Maliranta pohtii.

Maliranta kommentoi, että kyseessä on mutkikas peli, eikä kukaan osaa ennakoida miten se päättyy.

Malirannan mukaan SAK:n kielteinen kanta työajan pidentämiseen sulkee pois vaihtoehoja.

-Itse olen huolissani siitä, että kilpailukykymme ongelmat ovat potentiaalisesti aika vaikeita. Ongelma on se, että jos nyt työpaikkoja tuhoutuu kovin paljon, niin ne eivät synny kovin nopeasti takaisin. Työpaikkojen tuhoaminen on helpompaa kuin niiden synnyttäminen.

Malirannan mielestä riskinä on, että työpaikkoja tuhoutuu kiivaampaa tahtia, mikäli kokonaisuus ei ole sellainen, että se parantaa kustannuskilpailukykyä.

Lue myös:

    Uusimmat