Asiantuntija: Bush säilyttää syytesuojansa

Yhdysvaltojen juuri väistynyttä presidenttiä George Bushia vaaditaan syytteeseen ihmisoikeusrikkomuksista. Tuoreeltaan kantaa on ottanut YK:n kidutuksen vastainen raportoija, joka haluaa syytteeseen Bushin lisäksi entisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin. Bushin hallinto hyväksyi Guantánamon vankileirissä rajut kuulustelumenetelmät.

Kansainvälisen oikeuden professori Jan Klabbers Helsingin yliopistosta arvioi, että Bush ei tule saamaan syytettä toimistaan.

- Bushia ei voida syyttää kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, koska Yhdysvallat ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen jäsen. Jäljelle jää Yhdysvaltain oma tuomioistuin.

Presidentillä on myös virassaan syytesuoja.

- Perinteisesti suoja on jatkunut myös virkakauden jälkeen. On kuitenkin nähtävissä, että laki kehittyy pikkuhiljaa siihen suuntaan, että syytesuoja kattaisi vain presidentin virkakauden.

Klabbers arvelee, että tulevaisuudessa laki voi kehittyä myös niin, että presidentti on immuuni virkakautensa aikana muiden tekojen suhteen, mutta ei ihmisoikeusloukkausten.

- Kansainvälisessä oikeudessa on jo nähtävissä pieniä askelia tähän suuntaan. Se, vaikuttaako tämä kehitys nyt Bushin tilanteeseen, on vaikea kysymys.

Hän sanoo, että maailmassa on tällä hetkellä harvoja oikeusistuimia, jotka lähtisivät syyttämään edellistä Yhdysvaltain presidenttiä. Hän nostaa esimerkiksi Chilen presidentin Augusto Pinochetin.

- Pinochetin ihmisoikeusrikkomuksetkaan eivät lopulta johtaneet varsinaisiin syytteisiin. Ja nyt on kuitenkin kyse Yhdysvaltain presidentistä.

Professori Klabbers miettii, että ehkä 10-20 vuoden päästä laki on niin kehittynyt, että virastaan väistyneitä presidenttejä voidaan syyttää ihmisoikeusrikkomuksista, joita he tekivät virkakautensa aikana.

Klabbersin mukaan tuoreella Yhdysvaltain presidentillä Barack Obamalla ei ole intressejä syyttää Bushia.

- Obama tietää, että presidenttinä Bush on joutunut päätösten eteen, joita Bush ei ehkä olisi halunnut tehdä. Syyttämällä Bushia Obama tekisi itsestään haavoittuvan tulevaisuutta ajatellen.

Klabbers arvioi, että Obama lykkää Guantánamon oikeudenkäyntejä, koska hän haluaa oikeudenkäyntien olevan oikeudenmukaisia ja reiluja.

Lue myös:

    Uusimmat