Asiantuntija arvioi: Trump oli aiempaa varovaisempi, antoi ympäripyöreitä vastauksia

May vakuutteli Trumpin Nato-sitoutumista 1:50

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Britannian pääministerin Theresa Mayn lehdistötilaisuus oli yllättävän sävyisä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

– Tunnelma oli ehkä parempi kuin odotin. Siinä ei ollut keinotekoista rentoutta, vaan vaikutti siltä, että he olivat tulleet juttuun kohtuullisesti. May myös tunnusti, että erimielisyydet kuuluvat asiaan. Minulle jäi kuitenkin kuva, ettei missään kauppasuhteissa tai turvallisuuspolitiikassa oltu vielä menty yksityiskohtiin, Tiilikainen sanoo.

Tiilikaisen mukaan Trump vaikutti aiempaa vakavammalta, varovaisemmalta ja antoi ympäripyöreitä vastauksia.

– Voi olla, että Trump on varovaisempi, kun käsitellään asiasisältöjä ja tärkeitä asioita. Se mitä May sanoi Trumpin kertoneen Natosta, oli vähän eri sävyistä kuin aiemmin. Ehkä hän (Trump) ottaa nyt enemmän vastaan neuvoja asiantuntijoilta, kun hän sanoi tarkentavansa linjaansa kuultuaan asiantuntijoita.

– Olisikohan hän saanut vinkkiä, että se mitä hän nyt sanoo, on Yhdysvaltojen politiikkaa. Hän ei suoraan antanut Maylle tukea, muttei myöskään suoraan pysynyt vanhalla linjallaan.

Tiilikaisen mukaan oli harvinaista, että May siteerasi suoraan Trumpin puheita Yhdysvaltojen täydestä tuesta Natolle.

– Se oli varmaan tarkoituksella tehty, hän halusi varmaankin selkeyttää spekulaatioita Trumpin ajatuksista Natosta ja sen tulevaisuudesta.

Tiilikaisen mukaan Trumpin toimissa on hieman kiireen makua. Tiilikainen viittaa Trumpin aikeisiin puhua huomenna puhelimitse Venäjän presidentin Vladimir Putinin, Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Ranskan presidentin Francois Hollanden kanssa.  

Theresa May: Trump on ystäväni 2:17

Lue myös:

    Uusimmat