Asiantuntija analysoi MTV:lle Ruotsin sukellusvenetodisteen

Studiovieras: Komentaja Jon von Weissenberg 2:40

Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntija, komentaja Jon von Weisenberg analysoi MTV Uutisille Ruotsin puolustusvoimien julkaisemaa kuvaa, joka sen mukaan vahvistaa, että maan rannikolla tehtiin viime kuun lopulla sukellusvenehavainto.

Von Weisenbergin mukaan poikkeuksellista kuvassa on se, että jälki on niin pitkä.

– Se on pitkä ja se on verrattain syvä. Jos se (sukellusvene) olisi mennyt vain pohjaan, odottanut siellä ja lähtenyt eteenpäin, jälki olisi ollut hyvin erilainen.

Ongelmalliseksi kuvan tulkitsemisen von Weisenbergin mukaan tekee se, että kuvasta puuttuu mittakaava.

– Nyt emme voi sanoa mitään sen leveydestä tai syvyydestä.

Hän myös huomauttaa, että kyseessä ei ole valokuva, vaan se on luotu viistokaikuluotaimella.

Weisenberg jättää auki sen, kuinka vakuuttava näyttö kuva hänen mielestään on.

– No, heillä on toinenkin, Sonar-sensorin tieto, jolla on kuultu jotakin ääntä. Uutisissa sanottiin, että se on heidän uusiman luokan sensori, joka on havainnut jotain ja sen jälkeen on otettu kuvat ja tutkittu alue.

Arvoitukseksi jää myös, mitä sukellusvene olisi Ruotsin merialueella tehnyt. Von Weisenberg esittää kaksi teoriaa:

– Ensimmäinen ja todennäköisin syy on, että siellä on testattub Ruotsin kykyä valvoa merialueitaan ja reagoida, jos siellä nähdään jotain. Toinen vaihtoehto on, että enemmän sodankaltaisessa tilanteessa sinne tuotaisiin tai vietäisiin jotain, esimerkiksi miinoja tai kuuntelulaitteita.

Lue myös:

    Uusimmat