Asianosaiset ihmeissään: Missä viipyy Ulvila-tuomio?

Hovioikeus on pohtinut tuomiota Ulvilan murhajutussa jo neljä kuukautta.

Edes asianosaisille ei ole kerrottu, miksi harkinta kestää poikkeuksellisen pitkään tai milloin tuomio annetaan.

- Emme ole saaneet mitään informaatiota, kertoo Anneli Auerin asianajaja Juha Manner.

Hän ei halua kuitenkaan julkisuudessa spekuloida syitä Vaasan hovioikeuden menettelylle.

- Tietysti se varmasti jostain kertoo. Ainakin vaikealta vaikuttaa ratkaisun tekeminen.

Myös Auerin vanhimman lapsen asianajaja Mika Kivikoski on ihmeissään.

- Tämä on poikkeuksellista. Minkäänlaista uutta ratkaisun antamispäivää meille ei ole ilmoitettu.

Toisenlainen tuomio?

Rikosoikeuden asiantuntijan mukaan pitkä harkinta-aika saattaa vihjata, että tuomarit kirjoittavat perusteluja uudella tavalla verrattuna käräjäoikeuden tuomioon.

- Hovioikeudellahan on pohjanaan käräjäoikeuden tuomio. Yleensä nimenomaan perustelujen kirjoittaminen on se aikaa vievin asia, sanoo rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

Lain mukaan hovioikeuden tulisi antaa tuomionsa niin pian kuin mahdollista.

Pääsääntö on 30 päivää, mutta käytännössä tämä määräaika ylitetään lähes kaikissa laajemmissa jutuissa.  

Kuitenkin henkirikosjutuissa, joissa pohditaan lähinnä näyttöön liittyviä kysymyksiä, tuomio pystytään yleensä antamaan lähellä määräaikaa.

- Ymmärrän kyllä, että tässä jutussa menee pidempään. Tämä on kuitenkin jo poikkeuksellista. Kyseessä on vielä sama todistelu kuin käräjäoikeudessa, käytännössä kovin paljon uutta ei hovioikeudessa kuultu.

Tutkintavankeus jatkuu

Anneli Auer on edelleen tutkintavankina Ulvilan murhasta.

Nyt meneillään oleva tutkintavankeus alkoi hieman yli vuosi sitten, kun käräjäoikeus katsoi Auerin syylliseksi Jukka Lahden joulukuussa 2006 tapahtuneeseen murhaan ja määräsi tämän istumaan elinkautista vankeutta.

Tutkintavankeuden aikana Auer ei ole saanut pitää vankilomia, joita hänelle todennäköisesti muutoin olisi myönnetty. Hän istuu parhaillaan myös lainvoimaista 7,5 vuoden seksuaalirikostuomiota. Kesällä hän on istunut tuomiostaan jo puolet.

Syyttäjälle Ulvila-tuomion viipyminen ei ole tuonut harmaita hiuksia.

- Kaikki selviää aikanaan, toteaa kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmala.

 Hovioikeuden pääkäsittely päättyi viime vuoden lokakuussa. 

Lue myös:

    Uusimmat