Mainos

Asianajajan raaka murha: Motiivi selvisi

Keskusrikospoliisi on edistynyt Kotkan Marinmäessä tapahtuneen asianajajan henkirikoksen selvittelyssä. Poliisin epäilyksen mukaan rikoksesta epäillyn, yli 20-vuotiaan kymenlaaksolaisen miehen yhtenä motiivina oli raha.

– Raha on yksi selittävä tekijä tähän henkirikokseen. Sen painoarvo koko rikokseen selviää kuitenkin myöhemmin, keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-Aho kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa mies onnistui viemään asianajajan omaisuutta, mutta varastettu omaisuus "ei ole arvokkuudeltaan mittava".

– Poliisilla on tiedossa, mitä omaisuutta asunnosta on kateissa, Huhta-Aho toteaa.

Poliisin tutkinta on yhä aktiivinen ja se selvittelee vielä esimerkiksi sitä, oliko pääepäillyllä apureita. Poliisi kuvailee henkirikosta raa'aksi ja hyvin erikoiseksi.

Rikoksesta epäiltyä miestä on kuulusteltu useita kertoja. Hän on vangittuna todennäköisin syin epäiltynä asianajajan murhasta sekä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta.

Asianajaja surmattiin kotiinsa Kotkan Marinmäessä marraskuun puolessavälissä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.