Mainos

Asianajajaliitto arvostelee antiterroristilakeja

Asianajajaliitto arvostelee kovin sanoin antiterroristilakeja. Liiton puheenjohtajan mukaan poliisin valtuuksia ollaan lisäämässä nyt liian kevein perustein.

Eduskunnassa on vireillä terroristirikoksien rangaistuksia koventava laki sekä laaja poliisin valtuuksia lisäävä lakipaketti.

Yhdysvaltojen terrori-iskuista alkoi USA:ssa, Euroopassa ja siten myös Suomessa poliisivaltuuksia kautta maailman lisäävä pikainen lakivyöry.

Asianajajapäivillä Suomen antiterroristilait ja poliisivaltuuksien lisääminen kohtasivat arvostelua. - Mahdollisuudet seurata ihmisiä, kotietsintöjä, kuuntelu. Pikkuhiljaa nakerretaan sellaisia oikeuksia, joiden johdosta meidän perusoikeutemme ovat pikku hiljaa jotain muuta kuin tänä päivänä, puheenjohtaja Matti Manner Suomen asianajajaliitosta painottaa.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan lakipaketti, joka muun muassa toisi poliisille mahdollisuuden kuunnella rikoksesta epäillyn kotia. Myös pidätyskynnys alenisi ja puhelinkuunteluvaltuudet laajenisivat. Varsinaiset terroristipykälät koventaisivat tiettyjen rikosten rangaistuksia.

- Poliisin rooli julkisessa keskustelussa on hyvin aktiivinen. Heillä on oikeus ja velvollisuus siihen. Muunlaiset näkemykset pitää myös saada esille. Asianajajalaitoksen pitää puolustaa ihmisiä pakkovaltaa vastaan. Meidän on oltava unilukkarina, Manner muistuttaa.

Mannerin mukaan poliisivaltuuksia ollaan nyt lisäämässä ilman kunnollista keskustelua niiden vaikutuksista. - Eduskunnan ei pitäisi hyväksyä uusia valtuuksia vaaliruuhkan aiheuttamassa kiireessä, Manner sanoo.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 10.01.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.