Asianajaja: Yliajo oli vahinko

Murhasta epäillyn ylihärmäläisnuorukaisen asianajaja Heikki Lampela kertoo MTV:n uutisille päämiehensä myöntävän vain kuolemantuottamuksen.

Kälviällä kesäkuussa poliisin yliajanut nuorukainen on ollut vapaalla jalalla siitä saakka, kun Kokkolan käräjäoikeus vapautti hänet elokuussa. Käräjäoikeuden mukaan teon tahallisuudesta ei tuolloin ollut riittävästi näyttöä.

Juttu on siirtynyt poliisilta syyttäjälle murhana. Epäillyn asianajaja Heikki Lampela kertoo MTV:n uutisille päämiehensä myöntävän vain kuolemantuottamuksen. Lampelan mukaan kyseessä oli onnettomuus.

Se, että onnettomuudessa kuoli ihminen ei ollut Lampelan mukaan hänen päämiehensä tarkoitus.

- Hän pyrki väistämään poliisia, osuminen oli siis vahinko, Lampela sanoo.

- Hän on tietenkin äärimmäisen pahoillaan ja syvästi järkyttynyt tapahtuneesta.

Lampela kertoo, että 20-vuotias ylihärmäläisnuorukainen opiskelee ja on muutoinkin jatkanut normaalia elämäänsä.

- Eihän sitä vahingon takia kannata elämäänsä pilata, Lampela sanoo.

Epäillyn vangitsemisesta päättää Kokkolan käräjäoikeus tuomion yhteydessä. Käräjille ehdittäneen vasta ensi vuoden puolella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat