Asianajaja katkaisi suhteen autokaistasurmaajaan - saako niin tehdä?

Asianajajat pitävät asianajaja Heikki Lampelan päätöstä luopua Porvoon autokaista surmista tuomitun Esa Åkerlundin puolustamisesta uskaliaana.

Lampela sanoo Uusimaa-lehdessä, että hän on katkaissut toimeksiantosuhteen Åkerlundin kanssa, koska Åkerlund haluaa valittaa käräjäoikeudessa saamastaan kolmesta tappotuomiosta hovioikeuteen.

- On väärin ja omaisia loukkaavaa valittaa, Lampela sanoo lehden haastattelussa.

Suomen asianajajaliiton pääsihteeri Markku Ylönen ei halua arvioida yksittäistä tapausta, mutta muistuttaa hyvää asianajotapaa koskevista ohjeista.

- Ohjeissa sanotaan, että jos asianajaja on ottanut tehtävän vastaan, hän ei saa siitä luopua muuta kuin painavasta syystä. Noin yleisesti ottaen voisi sanoa, että kyllä tätä joutuu pohtimaan, että mitä tässä on tapahtunut tapaohjeiden valossa.

Ylösen mukaan on myös syytä muistaa, että asianajajan tärkein tehtävä on olla päämiehelleen lojaali.

- Aina pitää muistaa, että luopuminen on tehtävä niin, ettei asiakkaalle aiheudu minkäänlaisia oikeudenmenetyksiä. Hyvä esimerkki on, että jos valitusaikaa hovioikeuteen on kaksi tai kolme päivää, asiakas ei ehdi hankkia uutta asiamiestä. Silloin ei tällaista luopumista voisi tehdä, vaikka luopumiseen olisi olemassa tapaohjeiden erityinen syy. Tämä uskollisuusvelvollisuus asiakasta kohtaan pitää ottaa aina huomioon.

Lampela ruoti Åkerlundin saamaa tuomiota kolmesta taposta kovin sanoin Uusimaa-lehdessä. Hän muun muassa totesi, että " tavallisesti tuollaisesta kolmesta teloituksenomaisesta teosta saa murhatuomion".

Ylönen muistuttaa, että asianajajan olisi uskollisuusvelvollisuuden nojalla oltava asiakkaansa puolella myös julkisissa lausunnoissaan.

Åkerlund ampui kolme ihmistä McDonaldsin autokaistalla Porvoossa viime vuoden heinäkuussa. Åkerlund on myöntänyt tapot. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä. Åkerlund määrättiin istumaan vankilassa koko vankeusajan, koska hänet arvioitiin erityisen vaaralliseksi.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat