Ashton ja Mila kuhertelivat lemmenlomalla

Ashton Kutcher ja Mila Kunis eivät näytä saavan tarpeekseen toistensa seurasta. Rakastunut pari nähtiin tällä kertaa Rooman kaduilla hempeissä tunnelmissa.

Miehen puolikkaat -sarjan Ashton Kutcher ja miehen rakas Mila Kunis ovat olleet paparazzien tähtäimessä siitä asti, kun pariskunnan suhde tuli julki.

Pari ei näytä pystyvän olemaan hetkeäkään erossa toisistaan. Tällä kertaa heidät ikuistettiin romanttisissa tunnelmissa Roomassa.

Kunisin tähdittämää The Third Person -elokuvaa kuvataan tällä hetkellä Italiassa ja Kutcher pitää rakkaalleen seuraa aina kuvaustauoilla.

Paparazzit onnistuivat nappaamaan kaksikosta romanttisia kuvia, joissa heidät nähdään kävelemässä käsi kädessä ja suutelemassa kadulla. Heti kuvaajat huomattuaan Kutcher ja Kunis yrittivät piiloutua huiviensa taakse.

Vaikka parista on nähty lehdissä monia intiimejä salakuvia, he eivät ole itse kommentoineet suhdettaan julkisuudessa. Viime keväänä Kunis kertoi US magazine -julkaisulle haaveilevansa jo omasta perheestä.

– Viiden vuoden sisällä toivon saavani perheen, mutta kuka tietää, Kunis sanoi tuolloin.

Katso kuvat rakastuneesta parista Subin netistä: Ashton ja Mila kuhertelivat lemmenlomalla

MIEHEN PUOLIKKAAT palaa Subille 26.11. klo 19.30.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat