Aseyksikön päällikkö arvioi Saaren asehakemusta oikeudessa

Kauhajoen koulusurman uhrien omaisten mielestä Matti Saari sai aseensa virheellisin perustein. Saari ilmoitti kesäkuussa 2008 22-kaliiberisen pienoispistoolin käyttötarkoitukseksi tarkkuusammunnan ampumaradalla.

- Ase ei sovellu kilpailuammuntaan, mutta sillä voi harjoitella. Hyväkään kilpailija ei voisi sillä voittaa, sanoi hallitusneuvos Jouni Laiho sisäministeriöstä.

Sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikönpäällikköä Jouni Laihoa kuultiin Kauhajoen aseoikeudenkäynnissä todistajana puhelimitse omaisten pyynnöstä. Omaisten mielestä virkarikoksesta syytetty rikoskomisario toimi väärin, kun hän myönsi aseen Saarelle kilpailuperustein.

Laiho ei nähnyt asiaa näin mustavalkoisena.

- Jos tulee vakuuttuneeksi siitä, niin ei voida päätellä, ettei lupaa voisi antaa hyväksyttävään tarkoitukseen, Laiho maalaili.

Omaisten avustaja, lakimies Lasse Vuola tivasi myös, olivatko valtion toimenpiteet Jokelan jälkeen olleet riittäviä. Käsiaseiden saatavuutta rajoitettiin omaisten mielestä vasta Kauhajoen tapauksen jälkeen.

Laihon mukaan uudet yhtenäistämisohjeet olivat olemassa jo ennen Jokelaa. Niihin sisältyi koulutusta arvioida henkilön soveltuvuutta.

- Kauhajoen jälkeen annettiin kaksi täydentävää yhtenäistämisohjetta. Näiden ohjeiden keskeinen sisältö on täydentää viranomaisten velvollisuutta arvioida henkilön soveltuvuutta pistoolien ja revolverien käyttäjäksi, Laiho kertoi.

Laihon todistelu liittyy virkarikosjutun rinnalla kulkevaan riitajuttuun, jossa omaiset vaativat ensisijaisesti valtiolta yhteensä 800 000 euron vahingonkorvauksia.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oikeudessa oli tarkoitus kuulla videoyhteyden välityksellä myös sisäministeri Anne Holmlundia. Tästä todistelusta kuitenkin luovuttiin.

Uusi aselaki on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Viimeisin lääkärintodistusta koskeva ohjeistus saatiin marraskuussa. Sen mukaan lupaviranomaisen on pyydettävä lääkäriltä lausunto, jos henkilö hakee lupaa käsiaseelle ensimmäistä kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat