Asennetutkimus: Valtaosa naisi suomenruotsalaisen

Ruotsin kielen asema kouluissa jakaa suomenkielisten mielipiteet kahtia, kertoo tuore mielipidetutkimus.

Ajatuspaja Magman teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että suomenkielisistä tasan puolet on sitä mieltä, että ruotsin opiskelun pitäisi jatkossakin olla peruskoulussa pakollista. Eri mieltä olevien määrä on reilussa vuosikymmenessä hieman kasvanut.

Ruotsin pakollisen ylioppilaskokeen poistamista puoltaa yli puolet vastaajista. Sen sijaan virheenä ruotsin ylioppilaskokeen poistamista pitää vajaat 40 prosenttia vastanneista.

Ehkä yllättäen pakkoruotsia puolustavat eniten nuoret. 15-24-vuotiaista pakollisuutta puoltaa vajaat 60 prosenttia.

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista pitää ruotsin kieltä edelleen olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Suurimman osan mielestä varsinkin johtavien poliitikkoja pitäisi osata suomen lisäksi ruotsia.

-Suomenruotsalaiset ovat ajatelleet kieli-ilmapiirin pahentuneen, mutta nämä tulokset yllättivät positiivisesti, iloitsee sosiologi Kjell Herberts Åbo Akademista. -Kaksikielisyydelle löytyy ymmärrystä. Suomenruotsalaisten ei tarvitse pelätä kielensä tai kulttuurinsa puolesta.

Suomenruotsalainen kelpuutetaan puolisoksi

Naiset suhtautuvat suomenruotsalaisiin ja ruotsin kieleen ylipäänsä myönteisemmin kuin miehet. Kaikista vastaajista 65 prosenttia kertoo, että voisi harkita avioitumista suomenruotsalaisen kanssa.

Maan sisällä asenteet vaihtelevat suuresti. Kielteisimpiä tunteet ovat Itä-Suomessa, jossa osa pitäisi venäjän opiskelua ruotsia tärkeämpänä.

Myönteisiä asenteita lisäävät hyvät ruotsin kielen taidot ja ruotsinkieliset ystävät. Valtaosa suomalaisista kuitenkin arvioi omat ruotsin taitonsa heikoiksi. Hyvänä osaamistaan pitää vain noin viidennes. Ruotsin arvioidaan silti sujuvan hieman paremmin kuin reilu vuosikymmen sitten.

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn on tilannut Finlandssvenska institutetin ylläpitämä Magma ajatuspaja, jonka tarkoitus on turvata ruotsinkielen asemaa Suomessa. Kyselyyn vastasi reilut tuhat suomalaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat