Asemiehet estivät Etyjin tarkkailijoiden matkan

Suomesta Ukrainan Krimille kutsutut Etyj-sotilastarkkailijat saattavat pyrkiä Krimin nimimaalle uudelleen perjantaina, kerrottiin ulkoministeriöstä. 

Aseistetut miehet ja panssariajoneuvot estivät Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tarkkailijoiden pääsyn Krimille torstaina. 35 sotilaan ryhmään kuuluu kaksi suomalaista upseeria. 

– Suomalaiset tarkkailijat ovat majoittumassa yöksi hotelliin Krimin pohjoispuolelle. He pohtivat, kannattaako Krimille pyrkiä uudelleen, kertoi ulkoministeriön turvallisuuspoliittisen ja kriisinhallinnan yksikön päällikkö Mikko Kinnunen STT:lle. 

Tarkkailijoiden on ollut määrä viipyä Krimillä ensi viikon puolelle. Kinnusen mukaan ryhmä ehtisi vielä suorittaa tehtävänsä, vaikka pääsy niemimaalle torstaina estyikin.  

Tarkkailijoiden pysäyttäminen ei tullut Kinnusen mukaan yllätyksenä Suomen ulkoministeriölle. 

– Etyj-tarkastuskäynnit ovat olleet vuosikymmeniä rutiinia, mutta kun Ukrainalta tuli maanantaina Etyj-jäsenmaille pyyntö saapua Krimille, rutiini muuttui poliittiseksi asiaksi. 

Läntiset diplomaattilähteet kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että Etyj-ryhmän pysäyttäneet asemiehet vaikuttavat ammattimaisilta ja hyvin koulutetuilta. 

 

Kaksi turhaa yritystä 

 

STT:n tietojen mukaan tarkkailijat olivat yrittäneet Krimille kahta eri kautta eli heidät pysäytettiin kahteen kertaan. Molemmissa paikoissa neuvotteluja käytiin yli tunnin ajan, mutta tuloksetta. Tilannetta ei kuitenkaan pidetty uhkaavana. Tarkkailijoiden mukana oli myös kaksi ukrainalaista tv-ryhmää. 

Pysäyttäjien uskotaan toimineen Krimin aluehallinnon alaisuudessa. Osan heistä kerrotaan olleen Ukrainan sisäministeriön berkutien univormuissa, osan tunnistamattomissa mustissa asuissa ja osan kasakoita.  

Lue myös:

    Uusimmat