Asem-kokous siirretään Helsinkiin

Syksyllä 2006 pidettävä huippukokous siirretään Tampereelta Helsinkiin mm. majoituspulan takia.

Vuoden 2006 syksyllä pidettävä EU:n ja Aasian Asem-huippukokous siirretään Helsinkiin. Asiasta päätti hallituksen EU-ministerivaliokunta.

Suurin Suomessa järjestetty huippukokous

Ministerivaliokunta päätti alunperin tammikuussa, että kokous järjestettäisiin Tampereella. Kokouspaikkaa päätettiin vaihtaa käytännön järjestelyihin liittyvien ongelmien vuoksi.

Esimerkiksi hotellihuoneita tarvitaan aiemmin arveltua enemmän, koska kokoukseen odotetaan jopa 4500 vierasta. Kun kokous tammikuussa päätettiin sijoittaa Tampereelle, osanottajamääräksi arvioitiin pari tuhatta

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, liikenneministeri Leena Luhtanen ja oikeusministeri Johannes Koskinen olisivat halunneet pitää kokouksen Tampereella.

EU-ministerivaliokunnan päätöksen tekee kuitenkin pääministeri, eli ratkaiseva oli pääministeri Matti Vanhasen mielipide asiassa. Vanhasen mukaan päätös sijoittaa kokous Tampereelle perustui Helsingissä tehtyyn arviointivirheeseen.

Tampere pettynyt päätökseen

Tampereen kaupunki on pettynyt päätökseen ja uskoo, että Asem-huippukokous olisi kyetty järjestämään siellä.

Kaupungin puolesta asiaa junaillut Tampereen elinkeinokeskuksen hallintopäällikkö Raimo Huusari katsoo, että kokouksen arvioitu kasvukin olisi voitu hoitaa Tampereen esittämillä järjestelyillä.

-Meidän perustelumme eivät muuttuneet tammikuisesta ministerivaliokunnan päätöksestä, Huusari toteaa.

Hän kertoo, että Tampereella aistittiin jo alkukeväällä, että EU-puheenjohtajuussihteeristö käänsi kelkkansa Helsingin suuntaan sihteeristössä tapahtuneiden henkilövaihdosten jälkeen. Siksi ministerivaliokunnan päätös ei ollut suoranainen yllätys.

Huusarin mukaan kokouksen peruuntuminen on kaupungille suuri imagotappio.

Asemin 10-vuotisjuhlakokous

15.-16. syyskuuta 2006 järjestettävän kokoukseen odotetaan noin 1600 osallistujaa sekä 650 tiedotusvälineiden edustajaa. Paikalle saapuvat poliisit ja järjestäjien edustajat mukaan laskettuna Asem-kokouksen osallistujamäärä noussee 4500:aan.

Kokouksen yhteydessä järjestettävät elinkeinoelämä- ja kansalaisjärjestöfoorumit eivät ole mukana näissä luvuissa.

Järjestyksessä kuudes Asem-huippukokous on samalla Asemin 10-vuotisjuhlakokous. Kokoukseen osallistuu ainakin 39 virallista valtuuskuntaa Euroopasta ja Aasiasta.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 04.07.2005)

(Seitsemän uutiset 04.07.2005)

Lue myös:

    Uusimmat