Aselepo voimaan Norsunluurannikolla

Norsunluurannikon hallitusta vastaan taistelleet sotilaat allekirjoittivat varhain tänään Suomen aikaa Länsi-Afrikan maiden välittämän aseleposopimuksen, jolla päätetään maata neljä viikkoa ravistellut sisällissota. Kapinallisjoukkojen komentaja Tuo Fozie allekirjoitti aselevonkapinallisten päätukikohdassa Bouakessa maan keskiosassa.

Norsunluurannikon presidentti Laurent Gbagbo ilmoitti tuoreeltaan heti sopimuksenteon jälkeen, että hän on pyytänyt maan entiseltä isäntämaalta Ranskalta joukkoja valvomaan rauhan pysyvyyttä. Gbagbon mukaan ranskalaisten olisi määrä partioida hallituksen sotilaita ja kapinallisia erottavalla puskurivyöhykkeellä ainakin viikon ajan. Presidentti myös kehotti televisiopuheessaan kapinallisia palaamaan kotiin ja aloittamaan jo ensi viikolla uudet neuvottelut sovun edistämisestä.

Epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä 19. syyskuuta alkunsa saanut sisällissota on maksanut jo satojen ihmisten hengen ja kymmenettuhannet ovat joutuneet pakenemaan. Taustalla on uskonnollisten ja heimoristiriitojen kärjistyminen maassa, jota aiemmin pidettiin afrikkalaisittain poikkeuksellisen vakaana ja rauhallisena.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat