Aseet lukkojen taakse

Uuden ampuma-aselain toteuttamisesta kertyy kevään mittaan valtaosalle metsästäjistä useiden miljoonien markkojen "vapaaehtoinen" lisälasku.

Maaliskuun alusta asetta tulee säilyttää lukitussa paikassa tai muuten lukittuna siten, että aseen osaa, esimerkiksi lukko, säilytetään erillään. Ampuma-asetta ja aseen osia ei näinkään säilytettynä saa pitää paikassa, josta ne on helposti anastettavissa. Tämä säädös astuu voimaan heti 1. maaliskuuta.

Riistanhoitomaksun (120 markkaa) eli kansanomaisesti metsästyskortin lunastaneita metsästäjiä oli viime vuoden lopulla Suomessa 291 738. Uusi ampuma-aselaki koskee luonnollisesti myös urheiluampujia, joita maasta löytyy nelisenkymmentä tuhatta. Osa näistä on metsästäjiä. Mukaan tulee vielä aseharrastajien joukko, joka on kokonaismäärästä varsin pieni osa.

Aseiden säilytys niin, että uutta lakia noudatetaan on mahdollista monellakin tavalla. Useimmat niistä joka tapauksessa maksavat. Asekaappi 1 500-2 000 markkaa, aseteline 350-1000 markkaa, liipasinlukot vajaan satasen aseelta sekä erilaiset lukot ja lukittavat vaijerit 50-100 markkaan.

Aseen eri osien säilyttäminen erillään lukituissa asutuissa tiloissa on ilmaista, mutta kaikkien ampuma-aseiden kohdalla sekään ei ole mahdollista.

Ei asiattomien haltuun

-Maaliskuun alusta ampumaseita ja patruunoita tulee siis säilyttää siten, ettei vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole, toteaa kansainvälisten asioiden sihteeri Juha-Pekka Ripatti Metsästäjäin keskusjärjestöstä.

Aseita voi säilyttää esimerkiksi niitä varten tehdyssä lukittavassa kaapissa, ase purettuna ja osat erillään tai varustettuna liipasinkaarella lukolla. Erityisesti aseiden ja patruunoiden säilyttämiseen valmistettu metallinen kaappi maksaa koosta riippuen puolestatoista kolmeen tuhanteen markkaan.

Muunkinlainen, puinen tai lasiovinenkin kaappi kelpaa Ripatin mukaan tarkoitukseen, kunhan sen ovi on lukittava.
-Asekaapin ominaisuuksille ei ole tässä vaiheessa asetettu minkäänlaisia laatu- tai turvaluokitusvaatimuksia.

Asekaapeillekin oma luokitus?

Ruotsissa sen sijaan asekaapeille on jo säädetty turvavaatimukset. Myös Suomessa vastaavien säädösten käyttöönotosta ennen vuosituhannen vaihtumista on keskusteltu.
-Jos henkilöllä on 300 markan pistooli tai 700 markan arvoinen haulikko, ei häneltä voi edellytyttää 3 000 markan kaapin hankkimista, toteaa Ripatti sisäministeriön perusteluihin viitaten. Suomessa näille kaapeille kaavailtu laatuluokitus koskisi todennäköisesti sellaisia aseiden omistajia, joilla on paljon aseita.

Yhden tai kahden aseen takia kaappia ei tarvitsisi hankkia. Kymmenen tai kahdenkymmenen pitkäaseen tai pistoolin omistajalta voitaisiin jo vaatia tietyt ominaisuudet täyttävän kaapin hankkimista.

Asetelineet ja -lukot

Aseita voi säilyttää myös niitä varten valmistetuissa asetelineissä, puisissa tai metallisissa, ja jälleen lukittuina. Ellei asetelineessä ole omia lukkoja, kelpaa tarkoitukseen myös liipasinkaaren kautta pujotettava vaijerilukko.

Yksi laillinen tapa säilyttää aseita on lukita liipasinkaari tätä tarkoitusta varten tehdyllä lukolla. Rullarevolvereihin kelpaa rullan läpi laitettava riippulukkokin, kunhan aseen rulla lukittuu. Laki antaa mahdollisuuden säilyttää asetta lisäksi useammassa osassa. Esimerkiksi luodikon pulttilukko ja muu ase erillään niin, ettei ulkopuolinen voi "kohtuullisella vaivalla" niitä havaita ja päästä niihin käsiksi.

Haulikon kohdalla tämä tarkoittaa taittuvissa aseissa piipun ja peräosan säilyttämistä erillään. Puoliautomaattihaulikoissa tämä ei kuitenkaan yleensä ole mahdollista, jolloin ne on lukittava liipasinkaaresta seinään, liipasinlukolla tai pantava lukittavaan kaappiin.

Kesämökki tai -huvila ei uuden lain mukaan yleensä ole aseiden sallittu talvisäilytyspaikka. Metsästäjäin keskusjärjestö on luvannut tiedottaa ampuma-aselain uudistuksen yksityiskohdista kevään aikana ilmestyvässä artikkelisarjassaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat