Arvotonta menoa eduskunnassa - koston kierre uhkaa

Mikä ihmeen poliittinen höyrypannu? Sirkus? Hurlumhei-laatikko? Omituisten otusten kerho?

Ei, vaan eduskunta on taasen joulutaukonsa jälkeen saanut joukot koolle ja rivit kasaan, jotta kansalaisilla olisi taivasteltavaa, äimisteltävää, itkun ja naurun aiheita.

Ensimmäinen päivä puhemiesvalintoineen antoi lupauksen tulevasta - eli sirkusmenoa on luvassa.

Heti alkuun hyvä kysymys kuuluu, mitä ihmettä kepu luuli saavansa sillä, että nakkasi puolueen entisen puheenjohtajan, ex-pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) Anssi Joutsenlahden (ps.) vastaehdokkaaksi toisen varapuhemiehen vaalissa? Hanke meni nolosti ns. ahterispuolelle, kun Kiviniemi hävisi Joutsenlahdelle äänestyksessä murskaluvuin 49-114.

Samalla kepu rikkoi vuosikymmeniä kestäneen herrasmiessopimuksen, jonka mukaan puhemiehiksi valitaan eduskunnan kolmen suurimman ryhmän edustajat. Kepu ei yksinkertaisesti kuulu joukkoon 35 kansanedustajallaan, Perussuomalaisilla on neljä edustajaa enemmän. Jos tarkoitus oli luoda illuusio, että keskusta on kokoansa suurempi, hanke meni pahemman kerran poskelleen.

Ylen mainion politiikan toimittajan Jouni Turusen partaansa puhelema analyysi heti äänestystuloksen jälkeen kelvatkoon tähän siteerattavaksi:

- Tietokilpailukysymys! Kuinka moni entinen suomalainen pääministeri on hävinnyt eduskunnassa vaalin toisen varapuhemiehen paikasta?

Vastaus: ei kukaan.

Viimeksi vastaava näytelmä on nähty puhemiesvaalissa vuonna 1965. Ehkä maalaisliitto muistelee sitä. Joka tapauksessa nyt vaikutelmaksi jäi, että keskusta kaataa mieluummin toista oppositiopuoluetta kuin hallitusta. Kuuleman mukaan henki kepuryhmässä oli ollut sellainen, vastustuksesta huolimatta, että temppu pitää "uskaltaa" tehdä. Savuverhona käytettiin naisehdokkaan saamista peliin, ja primus motorina hääräili Sirkka-Liisa Anttila (kesk.). Lopputulos on yksi nolattu ex-pääministeri.

Timo Soinin (ps.) mukaan kyseessä oli - niinpä tietenkin - arvoton näytelmä. Saattoi olla ja olikin, mutta puhemiesvaalin tuloksesta huolimatta voi kysyä, eikö puolueesta löytyisi puhemiehistöön sellaista ehdokasta, joka hallitsisi työnsä. Eduskunnassa Joutsenlahti herättää surullisia keskusteluja. Hänen paikkansa ei ole puhemieskorokkeella, minkä mm. vihreiden Tuija Brax on sanonut ääneen.

Mutta tähän tämä näytelmä ei jää - tästä se ehkä vasta alkaa.

Perussuomalaiset eivät tietenkään jätä temppua kostamatta. Ensimmäinen uhri saattaa olla ehdolliseen vankeuteen viime viikolla tuomittu kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.). Jos Kaikkonen ei valita tuomiostaan hovioikeuteen, se saa lainvoiman ja sen jälkeen Kaikkonen on vapaata riistaa. Kauan ei tarvitse odotella, kun joku persuedustaja asettaa Kaikkosen edustajakunnian kyseenalaiseksi ja vie Kaikkosen tapauksen eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Sen myötä syntyvässä prosessissa saadaan päivä päivältä seurata, millaiseksi rikolliseksi keskustan Kaikkonen yltää, lopputulos äänestetään eduskunnan suuressa salissa.

Ja kun rötösjahti alkaa, sitä piisaa!

Hovioikeus päättää Ilkka Kanervan (kok.) kohtalosta kevään aikana. Jos eduskunta tutkii Kaikkosen tapauksen, sama odottaa pomminvarmasti myös Kanervaa.

Jos jahti alkaa, se ei tule olemaan kaunista. Syytöksiin vastataan vastasyytöksillä jne. Perussuomalaisilla näitä tuomittuja vasta riittääkin, Jussi Halla-aholla on oikein Korkeimman oikeuden tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, James Hirvisaari tulee hyvänä kakkosena Kouvolan hovioikeustuomiollaan samasta genrestä. Mutta herroilla ei ole kuitenkaan tilillään vankeustuomioita, mikä on edellytys eduskunnasta erottamiseen.

Mutta jos tai kun tätä keskustelua kevään aikana riittää, ei tarvitse ihmetellä, mihin kansanedustajien arvostus katoaa. Ulospäin eduskunta alkaa näyttää siltä kuin katsoisi rikollisten kävelyä vankilan sisäpihalla.

Eero Heinäluoma (sd.) lienee viikon helpottunein mies. Ennakkoarvioista huolimatta protestiaalto ei iskenytkään häneen. Puhemiesvaalissa Heinäluoma sai 153 ääntä, mikä on vain 3 ääntä viimevuotista vähemmän.

Mutta ajan merkit Heinäluoma näkee hyvin. Poikkeuksellisessa kiitospuheessaan hän toivoi varoittavaan sävyyn edustajilta arvokkuutta vedoten jopa Kyösti Kallion esimerkkiin 80 vuotta sitten, Maalaisliiton mieheen.

Entäs sitten tämä Perussuomalaisten sisällä syntynyt kapinahenki ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerin syrjäyttämiseksi?

No. Kaj Turusella (ps.) meni ns. kakka housuun ja hänen uhonsa katosi sen siliän tien, kun Timo Soinin massiivinen hahmo näyttäytyi eduskunnalle.

Soinin Timpalle eikä Timpan kavereille pottuilla! Samalla ryhmä joutui nielaisemaan, että Soinin henkilökohtainen hovikuvanrakentaja Jukka Jusula palkattiin tiedotus- ja imagohommin eduskuntaryhmän leipiin. Jusulan palkkaa ei kerrota, tietenkään.

Mutta eduskunta on koolla taas! Parlamentarismi toimii!

Lue myös:

    Uusimmat