Arvokuljetus ryöstettiin Ruotsissa

Varkaita oli ainakin neljä ja he pakenivat kahdella autolla.

Tukholman eteläpuolella on tehty arvokuljetuksen ryöstöyritys, mutta ryöstäjät eivät saaneet saalista. Kukaan ei haavoittunut aseellisessa iskussa.

- Turvallisuusjärjestelyt toimivat, eivätkä ryöstäjät saaneet rahaa, sanoi Loomis-yhtiön edustaja Thomas Bacteman. Hän piti kummallisena, että arvokuljetusten ryöstöjä tapahtuu edelleen, vaikka viimeaikaisissa ryöstöissä ei ole onnistuttu. Loomis on Securitas-yhtiön tytäryhtiö.

Aseistautuneiden miesten ryhmä pysäytti kuljetuksen Albyssä aamupäivällä tavaratalon edustalla tiellä, kun auto oli lähes liikkumatta jonossa. Varkaat räjäyttivät auton niin, että sen kattokin irtosi. Auton rahakasseissa oli väriä, jonka on määrä tuhota setelit ryöstön tapahtuessa.

Varkaat pakenivat kahdella autolla. Poliisin mukaan heitä oli ainakin neljä. Silminnäkijät kertoivat, että kaikki tapahtui uskomattoman nopeasti.

Poliisi on löytänyt kaksi palanutta ajoneuvoa, joiden arvellaan liittyvän ryöstöyritykseen.

Yrityksen arvokuljetuksia on yritetty ryöstää myös Ranskassa, mutta yritykset ovat vähentyneet turvatoimien ansiosta.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat