Arvio: Näin Kreikan vaalitulos vaikuttaa Suomeen

Kreikan vaalitulos näkyy merkittävästi myös Suomessa, kertovat MTV:n Huomenta Suomessa vierailleet asiantuntijat. 

– Vaalitulos ja sen jälkeiset seuraukset määrittelvät pitkälti sen, kuinka suuri lasku Suomelle tulee. Jos Kreikka jää euroon, todennäköisesti joudumme maksamaan lisärahaa Kreikkaan. Joudumme leikkaamaan hallitusti lainoja, joka on huono asia meidän vakuuksien kannalta. Paras vaihtoehto Suomelle olisi se, että Kreikka eroaisi eurosta, arvioi Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi.

Vaalien jälkeen on useampi vaihtoehto siihen, kuinka Kreikan talouskriisi ratkaistaan.

– Nyt on vielä kysymyksen alla, alennetaanko velkojen korkoa vieläkin hyvin matalasta tasosta ja helpotetaanko lainojen maksua. Vai pidennetäänkö maksuaikoja entisestään? Aluksi katsomme pienempiä toimenpiteitä siihen, millä Kreikan tilannetta voisi helpotta ja maan talouskasvua vauhdittaa, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma sanoo.

EU:ssa on myös pelätty Kreikan mahdollista eroa eurosta ja sen vaikutuksia koko EU:hun.

– Lähinnä pelätään eurosta eroamisen tartuntavaaraa. Suomessa ja Espanjassa on tänä vuonna myös vaalit - toki se mietityttää, vaikuttaako Kreikan asenne myös muualla.

– Aluksi tuettiin Kreikkaa, pelättiin dominoefektiä ja sitä, että yksi heikko euromaa kaataa muut mukanaan. Nyt mielestäni on kyse ketjureaktiosta: kun poistamme heikoimman lenkin, niin ketju vahvenee. Täytyy katsoa, onko Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras sanojensa mukainen mies. Uskon, että Kreikka eroaa eurosta, arvioi Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi.

Kreikan vaalitulos on näkynyt jo euron kurssissa.

– Euro on tullut alas eli devalvoitunut dollariin nähden, mikä helpottaa Suomen vientiä. Eli kun euro halpenee, niin tällä hetkellä se vaikuttaa meihin myönteisesti, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat