Ärtynyt Niinistö MTV:n haastattelussa: Hallitus pimittää taloustietoja eduskunnalta

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö syyttää kovin sanoin hallitusta taloustietojen pimittämisestä.

Niinistön mukaan hallituksen budjettiesitys on tällä hetkellä tyhjän päällä. Kansanedustajien on hänen mukaansa saatava tarkat tiedot taloustilanteesta ennen juhannukselta alkavia kesälomia.

MTV:n uutisten haastattelussa Niinistö sanoo vaatineensa tietoja hallitukselta jo kuukausi sitten, mutta turhaan.

Puhemies Niinistö sanoo yrittäneensä saada hallitukselta ja valtiovarainministeriöltä selvityksiä mm. ensi vuoden budjetin perusteista jo kuukausi sitten, mutta mitään vastauksia ei ole tullut. Nyt puhemiehen mitta on täysi: eduskunnan on saatava hallitukselta selvitys taloustilanteesta ennen juhannusta, etteivät kansanedustaja joudu kesälomille täysin tietämättöminä hallituksen budjettikaavailuista.

"Budjetti ei tasapainossa"

Niinistö sanoo suoraan, että velkavetoinen budjetti ei ole tasapainossa.

- Se on lähes 10 prosenttia tyhjän päällä. Nyt tämä on arvio, kun meillä ei ole parempaa tietoa. Tämän päivän bkt-luvuista voisi arvioida, että se olisi tuollaiset 3-4 miljardia, siis koko julkinen sektori, ottaen kunnatkin huomioon, Niinistö arvioi.

- Tiedossa on ollut, että tällä hetkellä voimassa oleva budjetti korjauksineen on teoreettinen. Siinä oletetaan asiat aivan liian hyviksi. Minulla on vähän sellainen tunne, että nyt kuvitellaan, että kaikki se mikä menetetään tulopuolella, otetaan vain suoraan velaksi, ettei siitä tarvitsisi keskustella sen enempää. Minulla on vähän toinen näkökulma.

Puhemiehen nyt esittämät kovasanaiset syytökset hallitusta kohtaan ovat harvinaisia. Kaikkein hirveintä Niinistön mukaan on kuitenkin se, että eduskunta ja kansanedustajat ovat täysin pimennossa.

- Minusta eduskunnan pitäisi nyt kiireesti saada kyllä kaikki se käytettävissä oleva tieto, mikä tällä hetkellä budjetista on. Hallitushan ei antanut lisätalousarvioita tänä keväänä ollenkaan.

Julkiselle taloudelle stressitesti

Hirteisesti Niinistö ihmettelee valtiovarainministeriön lausuntoja pankkien tilasta, kun omaakin pesää voisi tutkailla.

- Minusta olisi nyt hyvä, että hallitus tekisi ihan kotimaisen stressitestin, nimenomaan julkisesta taloudesta, Niinistö sanoo.

- Varmasti hallituksella on nyt keruussa lisäelvytyspaketti, joka on ehkä ollut syy viivyttää lisätalousarvioita. Mutta tällä hetkellä voimassa oleva talousarvio on siinä määrin teoreettista luokkaa, että että kyllä eduskunnan pitää ennen kesälomille lähtöä saada kunnon selkeä tieto, niin paljon kuin sitä on mahdollista antaa.

Talouspolitiikkaan mallia puolustusselonteoista

Talouspolitiikan suunnitelluun Niinistö kehottaa ottamaan mallia turvallisuuspoliittisista selonteoista, joissa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa hahmotellaan jopa vaalikausien yli ja eduskunta saa sanoa asiaan mielipiteensä. Niinistön mukaan tällaista pitkää jännettä tarvittaisiin myös talouspolitiikassa.

- Julkinen sektori kohtaa nämä vaikeudet suurella viivellä. Vuoden kahden viiveellä. Ja me olemme kuitenkin nyt jo niin alhaalla, että kyllä ne vaikutukset sieltä tulevat. Sen vuoksi juuri tällainen pidempi ajattelu ja pohtiminen olisi tarpeen.

MTV:n uutisten tietojen mukaan hallitus suunnittelee - kuultuaan Niinistön MTV:lle myöntämästä haastattelusta - pääministerin ilmoitusta taloustilanteesta vielä ennen juhannusta. Tiettävästi pääministerin ilmoitus annetaan 17. kesäkuuta, kunhan koko hallitus on kuullut valtiovarainministeriön tuoreimmat suhdanne-ennusteet.

SAULI NIINISTÖ: HALLITUKSEN BUDJETTIESITYS TYHJÄN PÄÄLLÄ

Sauli Niinistön haastattelu nähdään tänään Seitsemän Uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat