Artisti heikoilla musiikkibisneksen myllerryksessä

Artisti näyttää olevan suurin häviäjä musiikkibisneksen siirtymisessä digitaaliseen jakeluun ja suoratoistopalveluihin. Artisti saa Spotifyssa miljoonasta soittokerrasta vain pari tuhatta euroa.  

Anssi Kela paljasti keskiviikkona Spotify-tilityksiään blogissaan. Kelan Levotonta tyttöä oli kuunneltu Spotifyn kautta maalis-kesäkuussa yhteensä yli miljoona kertaa ja korvaus niistä oli ollut yhteensä 2 336,90 euroa. Kela oli siis saanut hitistään keskimäärin 0,002 euroa soittokertaa kohti.

Kela ei ole ensimmäinen Spotify-korvauksia arvostellut artisti. Suomessa muun muassa CMX valitti asiasta viime vuonna. Yhtyeen keulahahmon A.W.  Yrjänän mukaan yhtye oli saanut Linnunrata-kappaleen 400 000 soittokerrasta korvauksia vain 50 euroa eli 0,000125 euroa soittoa kohti.

Epäjohdonmukaisuus Kelan ja CMX:n Spotify-korvauksissa voi johtua paitsi artistikohtaisista sopimuseroista levy-yhtiön kanssa myös kappaleen soittaneen Spotify-asiakkaan statuksesta. Artisti saa maksullisen Spotifyn kautta tehdystä soitosta huomattavasti suuremman korvauksen kuin Spotifyn ilmaisversio kautta - Kelan tapauksessa kymmenkertaisen.  

Maksulliset Spotify-versiot ovat yleistyneet selvästi viime aikoina, joten tekijänoikeuksien haltijoiden näkökulmasta ollaan siis menossa parempaan suuntaan. Tämä on Kelankin toiveikas huomio, eikä Kela ole ajatustensa kanssa yksin.

Loistava kirjoitus vai turhaa valitusta?

Musiikin monitaituri - säveltäjänä, tuottajana ja Egotripin kitaristi-laulajana tunnettu Knipi pitää Kelan blogikirjoitusta hyvänä ja tarpeellisena.

-Anssin kirjoitus oli kaikessa kiihkottomuudessaan ja toiveikkuudessaan loistava, Knipi kehuu.

Knipi hämmästelee sitä, että kirjoitus leimattiin saman tien artistin turhaksi valitukseksi.

Kelan  blogi herätti paljon keskustelua netissä. Kommenttien perusteella tuntuu, että moni ei miellä taiteilijan työtä työksi, josta pitäisi saada kohtuullinen korvaus - ainakaan Spotifyssa. Soitot suoratoistopalvelun kautta nähdään artistille ylimääräisenä sohvalla istuen tienattuna bonuksena.

Levy-yhtiön rahasampo

Suuressa maailmassa Spotifyhin tyytymättömiä tähtiä löytyy enemmänkin. Tuoreimpia tapauksia ovat Radioheadin Thom Yorke ja Nigel Godrich,jotka ilmoittivat viime kesänä vetävänsä soolomateriaalinsa pois Spotifystä.

-Älkää kuvitelkokaan muuta - Spotifysta löytyneet uudet artistit eivät saa rahaa. Samaan aikaan osakkeenomistajat tulevat kieriskelemään siinä. Yksinkertaista, Thom Yorke kommentoi päätöstä Twitterissä.

Spotify on levy-yhtiöille rahasampo  - varsinkin niille, jotka ovat siinä osakkaina. Näin ne hyötyvät Spotifysta kahta kautta - sekä saamalla korvauksen talliinsa kuuluvien artistien materiaalin antamisesta palvelun käyttöön että osakkuutensa kautta.

Artisti saa korvausta vain ja ainoastaan kappaleiden mahdollisista soittokerroista. 


Lue myös:

    Uusimmat