Arpaonnella El Bulliin: Maailman paras ravintola avautuu uudelleen

Tänä vuonna on taas mahdollisuus päästä syömään maailman parhaaseen ravintolaan, kun legendaarinen El Bulli avaa ovensa muutamaksi päiväksi.

Maailman parhaaksi ravintolaksi monta vuotta peräkkäin valittu Espanjan Gironassa sijaitseva elBulli avautuu uudestaan myöhemmin tänä vuonna muutaman päivän ajaksi. Kolmen Michelin-tähden elBulli sulki ovensa heinäkuussa 2011 saavutettuaan lähes kaiken, mitä yksittäinen ravintola voi saavuttaa. Palkitun ravintolan pääkokkina toimi legendaarinen ja maailman parhaaksikin valittu huippukokki Ferran Adrià, joka tunnetaan yhtenä molekyyligastronomian edelläkävijänä.

Osa asiakaspaikoista arvotaan

Tänä vuonna elBulli avaa kuitenkin ovensa hetkellisesti uudelleen, kun Ferran Adrià kouluttaa näyttelijöitä tulevaa, elBullia käsittelevää Hollywood-elokuvaa varten. Adrià paljasti uutistoimisto AP:lle, että koulutuksen aikana ravintola tarjoilee ruokaa ihan oikeille asiakkaille.

Adriàn mukaan ainakin osa asiakaspaikoista tullaan arpomaan halukkaiden syöjien kesken. Osan asiakkaista valitsee luultavasti elokuvan tuotantoyhtiö.

ElBulli avautuu joko omalla paikallaan Espanjan Gironassa tai vaihtoehtoisesti ravintolan puitteet luodaan uudelleen Hollywoodiin, jos elokuvayhtiö näin päättää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat