Armeijan lisäraha jakaa kansaa

Puolustusvoimille turvallisuuspoliittisessa selonteossa ehdotettu lisämääräraha, 100 miljoonaa euroa vuodessa, jakaa suomalaiset kahteen tasavahvaan leiriin. Nettikyselyymme osallistuneista niukka enemmistö kannattaa armeijalle lisää määrärahoja. Maanpuolustus, aseet ja raha kuitenkin kiinnostavat kansalaisia, sillä kyselyymme on vastannut lähes 5 000 ihmistä.

Viime perjantaina julkistettuun uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon on kirjattu yli kahden prosentin vuosittainen, reaalinen tasokorotus puolustusmenoihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi yli 100 miljoonaa euroa vuodessa, koko vaalikauden ajan. Kysyimme nettikyselyssämme, pitääkö armeijan saada enemmän rahaa? Vastaajista 50,7 prosenttia kannattaa lisärahan antamista.

Perusteluissa moni vastaaja nosti esiin Venäjän uhkan.

- Meillä on arvaamaton naapuri, nimimerkki Realisti sanoo.

Nimimerkki Dr This jossittelee puoluemuutoksilla sekä Suomessa että Venäjällä.

- On hyvä varmuuden vuoksi satsata puolustusvoimiin. Entä jos Venäjällä pääsevät äärioikeistolaiset valtaan? Suomessahan perussuomalaiset kiihkoilevat Karjala-kysymyksen kanssa, kun taas Venäjällä vastaavanlainen puolue ottaisi nokkiinsa jokaisen soinilaisen höpinän! Dr This maalailee tulevaisuutta.

- Kysymys ei ikinä ole ollutkaan siitä, että voisimmeko torjua mahdollisen idän uhan kokonaan, vaan siitä, että tänne tuleminen tulisi niin kalliiksi, ettei se yksinkertaisesti vaan kannata. Tämän uskottavan puolustuksen ylläpitämiseksi tarvitaan enemmän määrärahoja, nimimerkki CCCP toteaa.

- Puolustusvoimien määrärahoja on leikattu jo niin monena vuonna peräkkäin, että uskottavuuden säilyttämiseksi nyt on korkea aika korjata tilannetta. Näinä epävakaina aikoina mieleen nousee vanha hokema: "Jokaisessa maassa on armeija. Jos ei oma niin vieras", Reserviläinen muistuttaa.

Myös Nato nostettiin esille.

- Jos Natoon ei uskalleta liittyä, sitten määrärahaa ja kalustoa rutkasti lisää, Tykkimies jylisi.

Lainarahan lopullinen lasku hirvittää

Ne, jotka eivät halua armeijalle lisää rahaa, muistuttavat taantuman aiheuttamista säästätalkoista. Tulosiirtoja haluttaisiin esimerkiksi eläkeläisille ja opiskelijoille. Esimerkiksi nimimerkki Tumppi haluaisi lisää rahaa "syrjäytymisenestotyöllistys-yhdistyksille".

- Armeijaan olisi laitettava 100 miljardia euroa, jos puolustuskykyä haluttaisiin uskottavaksi, Tumppi toteaa.

Nimimerkki LolEi muistuttaa hänkin talouden nykytilasta:

- Sehän olisi tietenkin lainarahaa eli todellinen summa olisi vielä paljon suurempi , LolEi toteaa.

Nimimerkki Marjaana ei ymmärrä, miten ihmisten tappamiseen voidaan suoltaa miljoonia. Näkijä kehottaa selonteon tekijöitä katsomaan leipäjonojen pituutta.

Mika pohtii asetekniikan uusimisvauhtia.

- Jos seuraavan 4 vuoden aikana käytetään ylimääräinen 400 miljoonaa eueroa "kallistuneisiin" aseisiin, "huomataanko" ne 6 vuoden kuluttua täysin vanhentuneiksi? Rahaa senkun palaa taas enemmän ja enemmän. Joten jäitä hattuun siellä Arkadianmäellä, Mika vaatii.

- Suomen puolustus on kuin kissan pissa Itämeressä, jos oikea sota tulee. Näitäkin rahoja tarvitaan kansan hyvinvointiin, Silver sanoo.

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat