Armeijan homokielto kaatumassa USA:ssa

Yhdysvaltain kongressi on hyväksymässä avoimesti homoseksuaalien palveluksen asevoimissa. Senaatin odotetaan hyväksyvän lainmuutoksen äänestyksessä lähitunteina.

Aiemmin homojen on pitänyt salata seksuaalinen suuntautumisensa, jos he ovat halunneet palvelukseen. Armeijan niin kutsutun Älä kysy, älä kerro -käytännön kumoaminen on ollut presidentti Barack Obaman keskeisiä tavoitteita.

- On aika ymmärtää, ettei ihmisen uhrautumista, urhoollisuutta tai rehellisyyttä määritä sen enempää seksuaalinen suuntautuminen kuin rotu, sukupuoli tai uskontokaan, Obama sanoi.

Alustavassa senaatin äänestyksessä kiellon vastustajat voittivat äänin 63-33. Edustajainhuone antoi tukensa kiellon kumoamiselle jo aiemmin tällä viikolla.

Kiellon kannattajat uskovat, että homoseksuaalisuus heikentäisi armeijan yhteenkuuluvuutta ja toimintakykyä taistelutilanteissa.

"Älä kysy, älä kerro" otettiin käyttöön presidentti Bill Clintonin kaudella vuonna 1993. Se mahdollisti homojen palveluksen armeijassa, mutta samalla kielsi heitä kertomasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Lain voimaantulon jälkeen ainakin 14 000 sotilasta on erotettu armeijasta homoseksuaaliksi paljastumisen takia.

(MTV3 - STT - DPA - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat