Armeija oli huippuarvosanoin kirjoittaneelle Juho Rasalle, 21, käänteentekevä kokemus – "Sain enemmän kuin osasin ikinä kuvitella"

Juho Rasan nuori elämä on ollut nousujohteinen. Vuosi sitten ylioppilaaksi kirjoittanut Rasa on kesän Puolustusvoimien palveluksessa Pääesikunnassa. Syksyllä hän aloittaa opinnot ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Helsingissä.

Keitä armeija kouluttaa tulevaisuudessa? 9:53
Keitä armeija kouluttaa tulevaisuudessa? Katso video!

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Rasa, 21, valmistui ylioppilaaksi Tampereen lyseosta viime vuoden keväällä. Kirjoitukset sujuivat esimerkillisesti ja hän kirjoitti neljä laudaturia ja kaksi eximiaa.

Äidinkielen aineestaan ylioppilas sai täydet 60 pistettä, mikä ei yllätä, kun kuuntelee miehen hyvin jäsenneltyä puheenpartta.

Armeijasta tuli käänteentekevä kokemus

Samana keväänä Rasa sai opiskelupaikan Svenska handelshögskolanista eli tuttavallisemmin Hankkenilta.

Opinnot saivat kuitenkin odottaa, sillä mies lähti saman tien suorittamaan varusmiespalvelusta, joka osoittautui mullistavaksi elämänvaiheeksi.

– Armeija on ollut monella tapaa hyvin käänteentekevä kokemus minulle. Olen päässyt tekemään ja toimimaan sellaisten asioiden parissa, joita en olisi ikinä osannut edes kuvitella.

Armeijan ansiosta Rasa on ollut tämän kesän virkamiehenä Pääesikunnassa, jossa hän toimii varusmiestoimikuntien (VMTK) pääsihteerinä.

Sitä ennen hän oli valtakunnallisen VMTK:n puheenjohtajana ja sosiaalisen median asiantuntijana.

– En ollut ikinä osannut edes kuvitella, että tällaisia tehtäviä voisi olla tarjolla varusmiehille, innostunut Rasa kertoo MTV Uutisten haastattelussa Porin SuomiAreenassa.

– Vaikka olin varusmiespalveluksessa, vitsailin kavereille, että käyn töissä, koska siltä se tuntui. Kävin ikään kuin töissä hoitamassa varusmiesten palvelushyvinvointiin liittyviä asioita.

"Varusmiespalvelus on mahdollisuuksien vuosi"

Sotilasarvoltaan Rasa on vänrikki. Alokaskautensa ja aliupseerikoulun ensimmäisen vaiheen Rasa suoritti Porin prikaatissa Säkylässä. Sieltä hän jatkoi reserviupseerikouluun Haminaan, jossa hän toimi oppilaskunnan hallituksessa.

Reserviupseerikoulun jälkeen alkoivatkin Rasan erityistehtävät pääesikunnassa.

– Kun kävin reserviupseerikoulussa ilmoittamassa joukkuejohtajalleni, että minut oli valittu tähän erityistehtävään, hän totesi, että jotkut työskentelevät koko elämänsä, että pääsevät pääesikuntaan. Toiset taas ovat puoli vuotta intissä ja pääsevät sinne.

Yllättävintä pääesikuntapestissä oli Rasan mukaan se, kuinka moninaisia tehtäviä hän pääsi hoitamaan.

– Pääsin vierailemaan useissa joukko-osastoissa ja työskentelemään korkea-arvoisten upseerien kanssa.

– Puolustusvoimat on hieno, salainen ja arvostettu työpaikka, joka tarjoaa upeita mahdollisuuksia. Tämä on ollut aivan ainutlaatuinen kokemus.

"Varusmiespalveluksen ei tarvitse olla pakkopulla"

Rasalla onkin neuvo kaikille nykyisille ja tuleville varusmiehille: Ottakaa varusmiesajasta kaikki irti.

– Varusmiespalvelus on mahdollisuuksien aikaa. Sen ei tarvitse olla mikään pakkopulla. Se on niin hieno kokemus ja vuosi kuin itse haluat siitä tehdä, Rasa hehkuttaa.

Rasa kehottaa varusmiehiä hakemaan armeija-ajastaan avoimin mielin sellaisia kokemuksia, jotka voivat hyödyttää myös reservissä.

– Haluan rohkaista varusmiehiä hyppäämään uusiin seikkailuihin ja uusiin kokemuksiin. Älkää olko ennakkoluuloisia. Päättäkää, mitä haluatte saada varusmiespalveluksesta irti. Niin minäkin tein ja sain enemmän kuin osasin ikinä kuvitella.

"Never say never"

Syksyllä miehen elämässä alkavat opiskelun myötä kokonaan uudet haasteet.

– Kaikenlaisia suunnitelmia tulevaisuutta varten on, mutta katsotaan mihin elämä vie.

Vaikka nuoren miehen tulevaisuus on vielä auki, ei hän sulje pois mahdollisuutta palata Puolustusvoimien palvelukseen.

– On ollut iso kunnia olla Pääesikunnassa töissä. Tässä on tapahtunut niin uskomattomia asioita, etten uskalla sanoa mitään. Never say never.  

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat