Armeija: Filippiineillä vallankaappausyritys

Filippiinien presidentti Gloria Macapagal Arroya on yritetty syöstä vallasta, kertoo Filippiinien armeija.

Filippiinien asevoimat sanoo estäneensä vallankaappausyrityksen, jossa presidentti Gloria Macapagal Arroyo olisi syösty vallasta. Armeija kertoo pidättäneensä useita pääepäiltyjä.

Valta olisi kaapattu joko viime viikolla tai ensi kuussa, armeija tiedottaa. Juoni paljastui joulukuussa.

- Mikään kaappausyritys ei voisi onnistua, koska meillä on yhtenäinen armeija, armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Hermogenes Esperon vakuutti tiedotusvälineille.

Yli kymmentä upseeria on kuulusteltu ja päätekijät saatu kiinni. Arviolta 200 sotilasta oli värvätty mukaan juoneen. Esperon varoitti, että kaikkia osallisia ei välttämättä ole saatu selville.

Salaliittolaiset tapasivat useita kertoja tammikuussa eri hotelleissa Manilassa. Esperonin mukaan juonen tavoitteena oli uuden militaristisen hallinnon perustaminen ja demokraattisten instituutioiden kaataminen.

Armeija ei tiedottanut, milloin pidätykset tehtiin tai kuinka monta on yhä pidätettynä.

Osa kaappausyrityksen johtajista osallistui epäonnistuneeseen armeijan kapinaan heinäkuussa 2003, jolloin parisataa sotilasta otti haltuunsa osan Manilasta vaatien Arroyon eroa.

Suunnitelmien mukaan parin vuoden takaisesta kapinasta pidätettynä olevat 200 ihmistä olisivat paenneet vallankaappauspäivänä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat