Arlandan vaaratilanne luokitellaan vakavaksi

Ruotsin ilmailulaitos pitää vakavana Arlandan lentokentällä keskiviikkona sattunutta tilannetta, jossa Turusta Tukholmaan saapumassa ollut kone oli törmätä toiseen koneeseen. Lentokoneissa oli mukana 93 matkustajaa. Tilannetta selvittämään asetetaan tutkijalautakunta.

Turusta lähtenyt lentoyhtiö SAS:n DC-9 oli keskiviikkoaamuna saapumassa Arlandaan aikataulun mukaisesti. Laskeutuminen sujui normaalisti, kunnes koneen kapteeni päättää yllättäen keskeyttää laskeutumisen ja kääntää koneen uuteen nousuun. Samaan aikaan saman yhtiön Fokker-matkustajakone oli kiitoradalla valmistautumassa nousuun ja koneet joutuvat vaarallisen lähelle toisiaan.

Koneet olivat pahimmillaan ehkä vain 30 metrin päässä toisistaan. Ruotsin ilmailulaitos vahvistaa tässä vaiheessa vain sen, että lentokoneille määrättyäturvallista etäisyyttä rikottiin keskiviikkona enemmän kuin selvästi. Näin varmasti on käynyt, sillä turvallinen etäisyys keskiviikon kaltaisessa tilanteessa on viisi kilometriä.

Arlandan lentokentän lennonjohtopäällikkö Olle Sundin kertoi MTV3:n uutisille, että keskiviikkoinen vaaratilanne on erittäin harvinainen. Ainakaan neljään vuoteen ei ole tapahtunut mitään vastaavaa. Arlandan lennonjohto tekee asiasta sisäisen selvityksen ja myös erillinen tutkijalautakunta käy läpi keskiviikon tapahtumat. Vasta tämän jälkeen ilmailuviranomaiset pysytyvät arvioimaan, mitä virheitä keskiviikkona tehtiin.
(MTV3/Osmo Tekoniemi)

Lue myös:

    Uusimmat