Arktisten alueiden jää ohentunut huomattavasti – Jäämerellä käynyt tutkija Uutisaamussa: "Tätä emme voi enää pysäyttää, meret tulevat nousemaan seuraavat 200-500 vuotta"

Merien lämpötila ennätyksellisen korkealla 6:23
Videolta näet myös Haapalan valokuvia Jäämeren tutkimusmatkalta.

Merien lämpötila on noussut ja ilmaston lämpeneminen on tapahtunut kaikkein nopeimmin Jäämeren alueella.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Haapala oli Jäämerelle viime syksynä matkanneen tutkimusaluksen mukana kartoittamassa Pohjoisen Jäämeren tilaa.

– Tutkimuksessa laiva ajelehti jäiden mukana Siperian rannikolta pohjoisnavan kautta Framinsalmeen Grönlannin ja Huippuvuorten väliin, Haapala kertoo MTV:n Uutisaamussa.

Haapalan tutkimuksen alaa on meren jäiden käyttäytyminen, kuten esimerkiksi railojen muodostuminen.

– Huomasin, että jää on ohuempaa. Aikaisemmin se oli paksumpaa ja monivuotista vanhaa jäätä. Jää on tosiaan tullut nyt nuoremmaksi ja suurin osa siitä on ensimmäisen tai toisen vuoden jäätä. Se on ohuempaa ja se liikkuu enemmän, Haapala kertoo.

Muutoksia nähtiin myös ekosysteemissä. Jääolosuhteiden muuttuessa myös kala- ja nisäkäskanta muuttaa pohjoisemmaksi.

– Koko systeemi muuttuu, Haapala toteaa.

Arktisten alueiden muutokset vaikuttavat myös Suomen säätilaan.

– Ne muuttavat myös kalakantoja ja vaikuttavat meidän kalastamiseen. Meret laajenevat ja merenpinta nousee. Ne ovat valtavia muutoksia, jotka tulevat vaikuttamaan moneen asiaan. Valtameren pinnan nousu on kuitenkin se kaikkein merkittävin muutos, mikä tulee tapahtumaan.

– Tätä emme voi enää pysäyttää. Meret tulevat nousemaan seuraavat 200-500 vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat