Arkkitehti Guggenheim-finalisteista: "Odotukset olivat korkeammalla"

Guggenheim-museon arrkitehtikisan finalistit on julkistettu 5:01

Helsingin Guggenheim-museon arkkitehtikilpailun finalistityöt julkistettiin tänään. Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja oli pettynyt kilpailutöihin.

– En varmaankaan ole ainoa arkkitehti, joka on kilpailutöistä hämmentynyt. Ehkä hämmennys johtuu siitä, että odotukset kilpailutöistä olivat niin korkealla, arvioi Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja Esko Rautiola Seitsemän uutisissa.

Arkkitehtikilpailuun osallistui ennätykselliset 1 715 työtä. Rautiolan mielestä kilpailutöissä oli yllättävintä se, että ne jäivät konseptuaaliselle tasolle.

– Töissä on ennemminkin kerrottu ideoita siitä, mitä kaikkea niissä voisi olla. Suunnitelmien hahmottaminen rakennuksena tai osana kaupunkikuvaa on hyvin vaikeaa.

Näyttäviä kilpailutöitä työstetään kuukausia ja ne tulevatkin asiantuntijan mukaan muuttumaan vielä paljon.

– Jos näitä suunnitelmia katsotaan, sekä suunnittelijoilla että arvioijilla on kova työ edessä, Rautiola sanoo.

Vaikka Guggenheim-museon suunnittelukilpailuun osallistui lukuisia töitä, finaalikuusikkoon ei suomalaistöitä yltänyt. 

– Kyllähän se pikkuisen harmittaa. Toisaalta arkkitehtuuri onkin luonteeltaan globaalia.

Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja Esko Rautiola uskoo, että suunnittelukilpailuun osallistui töitä Guggenheimin korkean brändin vuoksi, mutta myös Suomi kiinnosti suunnittelijoita.

– Varmasti Suomi jonkinmoisena arkkitehtuurin suurvaltana kiinnosti. Ehkä myös meidän hyväksi koettu kilpailujärjestelmä kiinnosti kilpailijoita.

Arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistetaan kesäkuussa ja rakennuspäätös tehdään myöhemmin. Rautiola uskoo, että Guggenheim nousee Helsinkiin suunnitellusti.

– Mikäli julkinen rahoitus ei ole sen pohjana, niin uskoisin, että sinne se nousee, Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja Esko Rautiola sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat