Arkkipiispa Paarma heittää pallon Luther-säätiölle

Arkkipiispa kehottaa naispappeutta vastustavaa Luther-säätiötä päättämään, haluaako se edelleen toimia kirkossa. Naispappeuden ohella säätiön tulee miettiä kantaansa ehtoolliskysymyksessä.

Arkkipiispa Jukka Paarma toivoo Luther-säätiön papeilta ratkaisua, haluavatko he jatkaa toimintaansa kirkon piirissä sen pelisääntöihin ja säädöksiin sopeutuen. STT:n haastattelussa Paarma ei suoraan ota kantaa siihen, pitäisikö naispappeuteen kielteisesti suhtautuvan Luther-säätiön perustaa oma kirkko. Luterilainen kirkko ei kuitenkaan hänen mukaansa vastusta uuden uskonnollisen yhdyskunnan perustamista.

-Se on meidän uskonnonvapauslakimme mukaan aivan mahdollista, hän sanoo.

Virkakysymystäkin vakavampana seikkana arkkipiispa pitää keväistä ehtoollisjupakkaa, jossa kaksi Luther-säätiön pappia pyysi naispappeutta kannattavaa Helsingin piispaa Eero Huovista jäämään pois ehtoolliselta säätiön messussa.

Outona arkkipiispa pitää myös mahdollisuutta, että kenialainen piispa vihkisi Ruotsissa papiksi suomalaismiehen Luther-säätiön palvelukseen. Paarman mukaan olisi epätodennäköistä, että tällaisen pappisvihkimyksen saanut saisi oikeuden toimia Suomen luterilaisessa kirkossa pappina.

-Tämän mahdollisen pappisvihkimyksen tiimoilta minullakin on pääasiassa vain kysymyksiä. Tämä on jotain aivan ainutlaatuista ja outoa, Paarma aprikoi.

Arkkipiispa muistuttaa, että Suomessa on täysi uskonnonvapaus, minkä takia meillä voi perustaa uskonnollisia yhteisöjä tietyillä edellytyksillä aivan vapaasti. Ruotsissa on väläytelty paitsi pappien myös piispojen vihkimistä naispappeuden vastustajista koostuvaan uuteen yhteisöön, mikä merkitsisi käytännössä uuden kirkon perustamista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat