Arkkipiispa: Kirkon avioliittokäsitystä arvioitava uudelleen

Kirkon avioliittokäsitys tarvitsee perusteellista tarkastelua, sanoo arkkipiispa Kari Mäkinen.  

-Omasta puolestani ajattelen, että siinä on uudelleenarvioinnin paikka. Se tapahtuu kirkon omista perusteista käsin, toteaa Mäkinen,

Arkkipiispa esitti kannanottonsa Facebook-profiilissaan tasa-arvoisen avioliittolain äänestyspäätöksen ratkettua.  

Mäkinen kertoo iloitsevansa täydestä sydämestään sateenkaariväen puolesta ja heidän kanssaan.  

-Kiitän lämpimästi lakialoitteen tekijöitä ja niitä, jotka ovat osallistuneet keskusteluun eri tavoin ja eri kannoin, kommentoi Mäkinen.

Avioliittolain mahdollisella muutoksella ei ole suoraa vaikutusta kirkon vihkimiskäytäntöihin. Arkkipiispan mukaan keskustelu on kuitenkin ravistellut myös kirkkoa myönteisellä tavalla.

Mäkinen ymmärtää niitä, joille eduskunnan päätös oli pettymys.

-Heidän kokemustaan tulee kunnioittaa ja heidän pelkonsa kuulla myös jatkossa sekä kirkossa että koko yhteiskunnassa. Heille haluan sanoa: minusta kenenkään avioliitto ei ole menettämässä merkitystään, kirkon usko ei ole uhattuna, yhdenkään ihmisen ihmisarvo ei ole vähenemässä, päinvastoin.


Keskustelu suljettu asiattomien kommenttien takia.

Lue myös:

    Uusimmat