Arja Koriseva: Yritän pitää huolta sydämestäni ja sielustani

Arja Koriseva kannustaa ihmisiä kuuntelemaan itseään ja tutkituttamaan terveutensä. Koriseva on mukana myös Kävele sydämesi puolesta -kampanjassa.

Laulaja ArjaKoriseva, 47, hoitaa terveyttään mahdollisimman monipuolisesti ravinnon, liikunnan ja itsetutkiskelun keinoin.

– Yritän aika kokonaisvaltaisesti kuunnella itseäni, syödä mahdollisimman terveellisesti ja säännöllisesti, liikkua ja ulkoilla, nukkua riittävästi. Yritän pitää huolen siitä, että nukun vähintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa, oli se sitten mihin aikaan tahansa. Uni ja lepo ovat hirveän tärkeitä fyysiselle ja henkiselle jaksamiselle, ja äänen täytyy saada levätä, Koriseva kertoo.

– Kuulostelen aika paljon itseäni: mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei tunnu? Mitä olisi nyt kiva tehdä? Sillä tavalla yritän pitää huolta sydämestäni ja sielustani, ja pitää ihmissuhteet kunnossa.

Korisevan mukaan itseään oppii kuuntelemaan vain ajan kanssa.

– En väitä, että olisin aina kuunnellut itseäni kauheasti. Elämän myötä rupeaa aina vain enemmän ja enemmän kuuntelemaan. Sitä pysähtyy miettimään, kuinka oikeasti voi, hän toteaa.

Entä kumpi ihmiselle on tärkeämpää, henkinen vai fyysinen hyvinvointi? Korisevan mukaan ihminen on niin psykofyysinen kokonaisuus, että yhden puolen laittaminen toisen edelle on hankalaa.

– Veikkaan, että kun henkisesti voit hyvin, niin sinulla on voimavaroja tehdä asioita fyysisen hyvinvoinnin eteen. Jos voit henkisesti pahoin, niin vaikka kroppa olisi kuinka hyvässä kunnossa, et löydä potkua hyödyntää tervettä kehoasi. Uskon, että on tärkeää saada henkinen puoli kuntoon. Saada itseen sellainen olotila, että pystyy toimimaan myös fyysisesti.

"Epätietoisuus syö hirveästi energiaa"

Korisevan vuosi 2013 on täynnä projekteja: hän konsertoi Guardia Nueva -orkesterin solistina, on mukana kirkkokonserteissa pianotaiteilija Jouni Someron kanssa ja tekee tanssikeikkoja uudistuneen Fortuna-orkesterin kanssa. Tämän kaiken lisäksi hän suunnittelee uuden levyn tekemistä.

Koriseva myös on mukana Kävele sydämesi puolesta -kampanjassa, jolla tuetaan sydämen terveyttä ja naisten sydänterveyden tutkimista. Kampanjan tiimoilta hän on käynyt erilaisissa kokeissa ja testeissä, joissa fyysinen kunto on todettu hyväksi.

– Kehotan kaikenikäisiä ihmisiä silloin tällöin tutkituttamaan oman terveytensä, koska ainakin itselleni tuli todella hyvä olo siitä, että olen saanut sellaisen asian aikaiseksi. Voi olla niin, että tuntuu hyvältä, mutta kaikki ei olekaan kunnossa. Epätietoisuus syö hirveästi energiaa ja aikaa, Koriseva toteaa.

– Mielestäni ihmisen pitää ymmärtää se mahdollisuus, mikä meille on annettu: voimme itse hakeutua esimerkiksi tällaisiin testeihin.

Kävele sydämesi puolesta -kampanjaan voi osallistua kävelemällä tai liikkumalla itse muilla tavoin. Kävellessä käytetään askelmittaria tai muuta laskutapaa, jotta tiedetään, miten paljon matkaa on taitettu. Kilometrit voi rekisteröidä yhteiseen kilometrilaskuriin Facebookissa.

Kampanja kannustaa suomalaisia kävelemään maailman ympäri naisen sydämen puolesta. Koriseva toivoo, että kampanja aktivoisi suomalaisia liikkumaan useilla eri tavoilla. Hänen mielestään olisi myös hyvä tiedostaa, että moneen asiaan omassa kehossa, mielessä ja terveydessä voi vaikuttaa ihan itse.

– Kuten UrhoKekkonen on aikanaan viisaasti sanonut "kaikki syyt, jotka estävät sinua liikkumasta, ovat tekosyitä". Kyllä sitä itseäänkin ravistelee välillä tällä ajatuksella. Jos ei lähde liikkumaan, niin miksi? No, todennäköisesti se on laiskuutta. Aktiivisuus ja laiskuuden voittaminen palkitaan paitsi tässä hetkessä, myös pitkässä juoksussa moneen, moneen kertaan. Ja kukapa meistä ei haluaisi elää pitkää elämää?


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat