Mainos

Arinan ylimääräinen edustajisto koolle toukokuussa

Oululaisen osuuskauppa Arinan ylimääräinen edustajiston kokous on tarkoitus saada kokoon toukokuun aikana. Tarvittava vähintään 15 edustajiston jäsenen nimilista on jo koossa, kertoi edustajiston jäsen, Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kauko Lumiaho tänään.

Arinan edustajistoon kuuluu kaikkiaan 60 jäsentä.

-Edustajisto haluaa tietää Pukumies-kauppaan ja vaalirahoitukseen liittyviä selvityksiä, Lumiaho totesi. Nämä ovat hänen mukaansa kaksi oleellista asiaa. Sen jälkeen halutaan keskustella siitä, miten viime aikojen tapahtumat ovat vaikuttaneet Arinan ja koko SOK:n julkiseen kuvaan.

Arinan hallituksen kokous on huomenna. Osuuskauppa julkistaa tuolloin kansanedustajaehdokkaiden vaalitukeen käytetyn kokonaissumman. Myös kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) on aikonut julkistaa huomenna Arinalta saamansa tuen määrän. Arinan johto ja SOK:n johto keskustelevat Arinan asioista keskiviikkona Helsingissä.

Kansanedustajat Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Antti Rantakangas (kesk.) kertoivat tänään saaneensa kumpikin Arinalta 5000 markan suuruisen vaalituen. Pohjois-Pohjanmaan vasemmisto sen sijaan ilmoittaa, etteivät piirin ehdokkaat ole saaneet penniäkään vaalitukea Arinalta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.