Arina-vaalirahoitus julkisuuteen ensi viikolla

Oululaisen osuuskauppa Arinan vaalirahoituksesta keskusteltaneen ensi viikolla Helsingissä. Kokouksen on kutsunut koolle SOK:n pääjohtaja Jere Lahti. Kokouksen tarkkaa päivämäärää Lahti ei halua paljastaa. Hänen mukaansa tavoitteena on saada asiat raiteilleen rakentavasti.

Hän kertoo esittäneensä kutsussaan Arinalle, että osuuskauppa valitsisi keskuudestaan neljä hallintohenkilöä kokoukseen toimitusjohtaja Kari Salmisen lisäksi. Myös SOK:n hallituksesta keskusteluun on nimetty neljä henkilöä.

Osuuskauppa Arina julkistaa tiedon mukaan kansanedustajaehdokkaiden vaalitukeen käytetyn kokonaissumman ensi tiistaina. Arina ei kuitenkaan aio julkistaa tuettujen poliitikoiden nimiä. Arina on rahoittanut muun muassa kulttuuriministeri Suvi Lindeniä, joka tänäänkään ei halunnut paljastaa saamiaan summia. Linden ei kuitenkaan ole ainoa Arinalta rahaa saanut poliitikko. Kansanedustaja Kari Myllyniemi on myöntänyt saaneensa viime vaaleissa Arinalta tukea joitakin tuhansia markkoja.

Osuuskauppa Arinalle myönnettiin alkuvuodesta poikkeuslupa market-laajennuksen rakentamiselle. Työt olivat tuossa vaiheessa jo lähes valmiit. Laajennus vihittiin käyttöön muutamia viikkoja luvan saannin jälkeen.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat