Idols tekee hyvää -konsertissa muiden kisasta tuttujen laulajien kanssa esiintynyt Ari Koivunen antoi muutaman hyvän vinkin Idolsin tulevalle voittajalle.
Vuoden 2007 Idols-voittaja Ari Koivunen on seurannut mielenkiinnolla kulunutta Idols-kautta. Suosikkiaan mies ei suostunut paljastamaan, mutta myönsi, että jaksojen katsominen on nostanut toisinaan tunteita pintaan.
– Olen seurannut nyt aika paljon Idolsia. Sitä katsoo vähän hassulla tavalla, kun on itse ollut mukana.
– Idols-aikaan liittyy paljon hyviä muistoja. Nyt näitä jaksoja on katsellut ajatellen, miten samat hetket omalla kohdalla meni, Ari valotti.
Rokkari halusi myös antaa muutaman tärkeän ohjenuoran pian kruunattavalle seuraavalle voittajalle, jonka ympärillä alkaa melkoinen hässäkkä kilpailun päättymisen jälkeen.
– Kaikkein tärkeintä on, että nauttii siitä kaikesta, Koivunen korostaa.
Miten pitää jalat maassa, Idols-Ari?
Miehen mukaan kaiken mediapyörityksen, levynteon ja keikkojen lomassa ei kuitenkaan saa unohtaa sitä, miksi on hommassa mukana. Miten sitten pitää jalat maassa?
– Vaikea kysymys. Monet sanoivat, että mulla ei pysynyt aikanaan jalat maassa. Itse olen siitä toista mieltä.
– Täytyy muistaa mistä on lähtöisin eikä omaa kaveripiiriä saa unohtaa. Pitää yrittää säilyttää se niin sanottu vanha elämä edelleen siinä taustalla.
Koivusen mukaan kilpailun voiton jälkeen saattaa mennä myös tovi, että oppii luottamaan ympärillään oleviin uusiin ihmisiin.
– Kyllä siinä hetki menee, ettei enää aina ajattele, että mitähän tuokin minusta haluaa. Siihen tottuu kyllä.

