Arhinmäki: Suomeen pitää saada kotimaista rokotetuotantoa

Kotkassa puhunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja kansanedustaja Paavo Arhinmäki vaati kotimaista rokotetuotantoa Suomeen. Kotimainen rokotetuotanto loppui Suomesta vuonna 2003.

- Rokotetuotannon lopettaminen Suomessa on osoittautunut erittäin huonoksi ratkaisuksi. Sikainfluenssan levitessä kansainvälinen lääketeollisuus ei ole kyennyt toimittamaan riittävästi ja tarvittavan nopeasti rokotteita. Samanlainen tilanne olisi saattanut syntyä lintuinfluenssan levitessä ja vastaavia epidemioita voidaan arvioida olevan edessä myös jatkossa. Siksi Suomen rokoteomavaraisuutta on vahvistettava, Arhinmäki vaati.

Ruotsissa on ollut esillä ajatus maan omasta tai Pohjoismaiden yhteisestä rokotetuotannosta. Suomen pitäisi nyt perustaa oma rokotetuotantohanke, johon halutessaan myös muut Pohjoismaat voisivat lähteä mukaan.

- Suomessa pitää varautua mahdollisiin uusiin epidemioihin niin, ettemme ole vain kansainvälisten lääkefirmojen varassa. Rokotetuotannossa Pohjoismaiden välillä voisi löytyä hyvää yhteistyötä ja Suomen pitäisi olla nyt aloitteellinen asiassa, Arhinmäki linjasi.

Paavo Arhinmäki jätti kotimaisen tai yhteispohjoismaiden rokotetuotannon käynnistämisestä toimenpidealoitteen perjantaina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat