Arhinmäki sai kiitosta omiltaan

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on saanut omiltaan kiitosta tavasta, jolla hän toi puolueen kantoja esiin vaalikeskusteluissa.

Puolueen hallitus on arvioinut tänään vaalien tulosta ja sen seurauksia.

Vasemmistoliitto menetti kolme kansanedustajapaikkaa. Arhinmäki korostaa kuitenkin, että vasemmistoliitto selvisi kohtuullisesti tilanteessa, jossa yksi puolue voitti ja seitsemän puoluetta hävisi.

Hän laskee, että vasemmistoliiton suhteellinen tappio on RKP:n jälkeen toiseksi pienin.

Lapintie jatkaa eduskuntaryhmän puheenjohtajana

Turkulainen kansanedustaja Annika Lapintie jatkaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Lapintien valinta oli yksimielinen.

Ryhmäkokouksen keskustelussa puheenjohtajaksi tarjottiin myös Merja Kyllöstä, mutta hän kieltäytyi.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Kyllönen ja vaaleissa uutena eduskuntaan päässyt Jari Myllykoski Satakunnasta.

Muut puolueet kokoontuvat ryhmäkokouksiinsa eduskunnassa huomenna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat