Arhinmäki: Omien pitäisi puolustaa, ei kampittaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puolustaa edelleen hallitusohjelmaan kirjatun peruspaivärahan korotusta vuosikymmenien merkittävämpänä apuna köyhyyden vähentämiselle.

MTV3 Uutiset kertoi eilen, että hallitusohjelmaan kirjattu peruspäivärahan sadan euron korotus kuivuu tukijärjestelmän takia vain muutaman kymmenen euron reaalikorotukseksi.

- Vaikka uutisissa kerrottiin, että korotus merkitsee vain 25 euron toteutuvaa korotusta kaikista köyhimmille, tarkoittaa se silti sitä, että kun tukea korotetaan sadalla eurolla, että todella moni pääsee pois toimeentulotuelta ja sitä kautta jokainen euro, jonka tienaa, hyödyttää. Toimeentulotuella oleva ei pysty auttamaan itseään. Tämä oli se tärkein asia, miksi menimme hallitukseen, Arhinmäki sanoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Arhinmäki myöntää, että vasemmistoliitto yritti saada hallitusohjelmaan vielä vahvempaa köyhyyspakettia.

- Totta kai ajoimme vielä vahvempaa panostusta köyhyyteen.

Arhinmäki kommentoi myös puolueen sisäisiä ristiriitoja sanomalla, että "kyllä tässä hermoja vaaditaan". Vaikka Arhinmäen mukaan soraäänet ovat vähentyneet puolueen sisällä, tulee puolueessa jatkossakin olemaan kriittisiä ääniä. Puoluejohtaja toivoi kuitenkin yhtenäistä joukkuepelaamista koko puolueelta.

- On selvää, ettei voi jatkuvasti olla puolueen sisäinen oppositio. Omien rivien pitäisi olla puolustamassa, ei kampittamassa.

(MTV3)

Katso vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen haastattelu: (Huomenta Suomi 21.6.2011)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat