Arhinmäki oikaisee SK:n tietoja

Suomen Kuvalehti julkaisi tänään internet-sivullaan uutisen, jonka mukaan kulttuuri- ja urheiluministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki saa lapsen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa kerrotaan, että uutinen tulevasta perheenlisäyksestä pitää paikkansa, mutta Suomen Kuvalehden juttu sisältää asiavirheitä. Toisin kuin uutisessa väitetään, Arhinmäki ei joudu keskeyttämään presidentinvaalikampanjaansa isyyslomansa takia.

Myös tasa-arvoministerin tehtäviä hoitava Arhinmäki korostaa laissakin isille sallitun vapaan käyttämistä ensiarvoisen tärkeänä. Tasa-arvoministeri voi olla tässä myös esimerkkinä muille, tiedotteessa linjataan.

Ministerin tehtäviä Arhinmäen isyysloma ei tule vaikeuttamaan, sillä ministerin poliittisessa esikunnassa on valmistauduttu huolellisesti asiaan, tiedotteessa sanotaan. Arhinmäki ei ole eroamassa valtioneuvoston jäsenyydestä isyysloman takia, joten Suomen Kuvalehden mainitseman "pätkäministerin" tarvetta ei ole.

Arhinmäki pitää erittäin valitettavana, että yksityisyyden suojan piiriin kuuluva asia tuli julkisuuteen näin ja että "sen pohjalta tehtiin virheitä sisältävä uutinen".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat