Ärhäkkä suolistobakteeri tappanut jo kymmenen potilasta

Bakteeri tarttuu varsinkin iäkkäisiin pitkäaikaispotilaisiin, joilla on monia sairauksia ja jotka ovat olleet toistuvissa antibioottihoidoissa.

Ärhäkkä suolistobakteeri on vaatinut Suomessa jo kymmenen potilaan hengen. Bakteeri on sairastuttanut Etelä-Suomessa kahdessa kuukaudessa yli sata potilasta.

Hyksin infektiosairauksien klinikan ylilääkäri professori Ville Valtonen pitää tilannetta vakavana.

Kyseessä on vanhan tutun clostridium difficile -bakteerin uusi muoto. Bakteeri tarttuu erityisesti iäkkäisiin monisairaisiin pitkäaikaispotilaisiin, jotka ovat olleet toistuvissa antibioottihoidoissa.

Valtosen mukaan clostridium difficilen uusi muoto tuottaa enemmän suolistomyrkkyjä kuin edeltäjänsä. Juuri tämä tekee uudesta muodosta potilaalle aiempaa hankalamman ja pahimmillaan kohtalokkaan.

Valtonen rauhoittelee kuitenkin, että uuteenkin suolistobakteeriin löytyy valikoimista tepsivät antibiootit.

Uuden muodon tunnistamisvaikeus oli Valtosen mukaan syynä siihen, miksi bakteeri on päässyt leviämään näin laajalle. Aiemmin ei ollut menetelmää, jolla uusi bakteerikanta olisi havaittu. Nyt uusikin muoto kyetään tunnistamaan.

Valtaosa tartunnoista Uudellamaalla

Tartunnat ovat löytyneet pääosin terveyskeskusten vuodeosastoilta sekä pitkäaikaishoitopaikoista eri puolilta Etelä-Suomea.

Epidemia havaittiin ensiksi Tammisaaren, Porvoon sekä Hyvinkään alueilta, joissa kuukausi sitten oli 26 sairastunutta. Näissä paikoissa bakteeri on Valtosen mukaan saatu hallintaan.

Uusia tapauksia on kuitenkin löytynyt eri puolelta Uuttamaata.

Valtaosa tartunnoista on juuri Uudellamaalla. Alueelta on tähän mennessä löydetty noin 100 ja Varsinais-Suomesta reilut 20 tartuntaa.

Valtosen mukaan hyvä puoli epidemiassa on se, ettei tauti ehtinyt pesiytyä isoihin sairaaloihin ennen sen tunnistamista. Esimerkiksi Töölössä ja Meilahdessa uutta suolistobakteeria ei ole tavattu.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa bakteeria sen sijaan on nyt jo löytynyt. Siellä se on vaatinut yhden iäkkään potilaan hengen.

Uuden bakteerin pesiytyminen moniin pieniin hoitopaikkoihin on hankalaa taudista eroon pääsyn kannalta. Valtonen arvioi, että vie vuosia ennen kuin uudesta suolistobakteerista on päästy kokonaan eroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat