Ärhäkkä "pornovirus" leviää Facebookissa

Facebookissa viime päivinä rajusti levinneet porno- ja väkivaltakuvat ovat hermostuttaneet useita palvelun käyttäjiä. Facebook on saanut ilmoituksia monilta käyttäjiltä, jotka ovat raportoineet uutisvirtaansa ilmestyneistä kuvista.

Tietoturvayhtiö Sophosia edustava Graham Cluley kertoo, että Facebookin kautta leviävät kuvat sisältävät muun muassa kovaa pornoa ja rajua väkivaltaa. Clueleyn mukaan materiaali on levinnyt Facebookissa suunnilleen viimeisen 24 tunnin ajan .

Ei ollut välittömästi tiedossa, kuinka kuvat leviävät.

–Selvää sen sijaan on, että tämä kiusanteko on hermostuttanut monet Facebookin käyttäjät, Cluley kertoo.

Useat Facebook-käyttäjät ovat kommentoineet ongelmaa tänään muun muassa Twitterissä.

– Nähtyäni kuolleen koiran Facebookin uutisvirrassani… aion todellakin sulkea Facebook-tilini, Sophosin keräämässä Twitter-viestissä todettiin

– Näin kuolleen koiran, Justin Bieberin (harrastamassa seksiä) ja alastoman isoäidin, toisessa postissa sanottiin.

– On aika poistaa Facebook.

Facebook kertoo tutkivansa tapausta.

–Olemme viime aikoina saaneet yhä enemmän ilmoituksia aiheesta, tutkimme asiaa ja aiomme puuttua siihen.

– Käyttäjien suojeleminen roskaposteilta sekä haitallisesta sisällöltä on meille ensisijaisen tärkeää. Pyrimme aina parantamaan palveluamme ja estämään sekä poistamaan kaiken materiaalin, joka rikkoo sääntöjämme, Facebook toteaa tänään lähettämässään tiedotteessa.

(MTV3 – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat