Mainos

Argentiinassa on kokoonnuttu valitsemaan presidenttiä

Argentiinan kongressin molemmat kamarit kokoontuivat illalla Suomen aikaa valitsemaan maalle uutta väliaikaista presidenttiä.

Istunnon aluksi lainsäätäjien oli määrä hyväksyä vt. presidentti Adolfo Rodríguez Saán eron. Hän ehti johtaa talouskriisin runtelemaa maata vain viikon.

Vahvimmaksi ehdokkaaksi tuuliselle paikalle oli ennen äänestystä nousemassa kongressin suurinta puoluetta peronisteja edustava senaattori Eduardo Duhalde. Hän nauttii laajaa kannatusta myös muiden puolueiden joukossa.

Buenos Airesin maakunnan vaikutusvaltainen kuvernööri Carlos Ruckauf arvioi tänään, että Duhalde muodostaa "kansallisen pelastuksen hallituksen", jos hänet valitaan vt. presidentiksi.

Kongressin valintamenettelyn arveltiin ennalta kestävän tuntikausia. Uuden väliaikaisen presidentin on tarkoitus johtaa Argentiinaa joulukuussa eronneen presidentti Fernando de la Ruan kauden loppuun, eli joulukuuhun 2003 saakka.

Uusi presidentti joutuu ensi töikseen päättämään, pitkääkö hän kiinni Rodríguez Saán päätöksestä keskeyttää Argentiinan valtavan ulkomaanvelan hoitaminen toistaiseksi. Uudelleen arvioitavaksi tulee myös Argentiinan peson arvon kytkös Yhdysvaltain dollariin.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.